Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kustannukset lähes 30 miljoonaa euroa

Puolustusvoimien verkko valmistuu etuajassa

2.2.2006 08:20 Koko Suomen yhdistävä puolustusvoimien Siirtoverkko 2008 -hanke on loppusuoralla, kaksi vuotta edellä aikatauluaan.

Siirtoverkkohanke kokoaa tiedustelun, valvonnan sekä johtamisen tiedonsiirto- ja välitysjärjestelmät ja maksaa vajaat 30 miljoonaa euroa, kertoo projektia johtava majuri Risto Liimatainen.

Liimatainen tähdentää, että verkko voisi olla ensi vuoden alusta myös muiden viranomaisten, kuten poliisin, palokuntien ja rajavartioston käytössä, jos siitä tehdään yhteispäätös.

Tietoliikennelaitteita Puolustusvoimille ovat toimittaneet israelilainen ECI Telecom ja saksalainen Siemens. Siirtoverkon ulkopuolisena suunnittelijana ja konsulttina on ollut Cygate, ja palomuurit toimittaa Stonesoft.

Liimataisen mukaan ydinverkko rakennetaan mpls-teknologialla, joka ymmärtää erilaisia pakettiyhteyskäytäntöjä. Samalla haetaan taistelunkestävyyttä ja huipputason tietoturvaa.

Hän korostaa, että rauhan aikana toiminta on operaattorimaista, mutta sen lisäksi verkon tulee kestää kaikki kriisiajan tarpeet.

Runkoverkko on rakennettu täysin valokaapeleiden varaan ja liityntäosat osittain. Radiolinkeillä hoidetaan osa liityntäverkkoyhteyksistä sekä runkoverkon varmennusyhteyksiä. Reitittimiä on runkoverkossa noin 80.

Rakentaminen alkoi keväällä 2004

Majuri selvittää, että uuden verkon rakentaminen alkoi keväällä 2004. Päämääränä oli operatiivisen ja hallinnollisen ympäristön eriyttäminen ja pitää yllä kansainvälistä yhteensopivuutta.

Tähtäimessä oli maan kattava verkko, jota hyödynnetään hallinnollisten ja operatiivisten tietojärjestelmien yhteyksissä sekä puheenvälityksessä. Mukana ovat myös puolustushaarojen erillisverkkojen yhteydet.

Uuden verkon piti vastata myös puolustusvoimien johtamis- ja hallintaympäristön muutoksiin.

Hankkeen käynnistämistä edelsi Teknillisen korkeakoulun selvitys, jonka mukaan vanha verkko ei olisi kestänyt puolustusvoimien hallintoympäristön keskittämisestä aiheutuvia muutoksia.

– Projektissa on ollut mukana 250 puolustusvoimien edustajaa, ja meillä asiantuntemus on osoittautunut todella korkeaksi.

Liimataisen mukaan ensi keväänä on sitten käyttöönotolle suuria päivämääriä.

– Huhtikuun alussa luomme palvelut ja erillisverkot. Toukokuun alussa pääsemme testaamaan valtavan isoa verkkoa, jossa ei ole silloin yhtään asiakasta. 26. toukokuuta alkavana viikonloppuna otetaan koko verkko kerralla käyttöön. Sen jälkeen liitetään yksittäisiä asiakkaita 12. marraskuuta asti.

Verkon maksimikapasiteetti on majurin mukaan 350 000 käyttäjää sotatilanteessa.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.