Ylen Tunturi: Vaatimus kännykkä-tv:n tekijänoikeusmaksusta on typerä
2.2.2006 12:24 Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi pitää tekijänoikeusjärjestöjen vaatimusta kännykkä-tv-verkossa lähetettävien digi-tv-ohjelmien toisista tekijänoikeuskorvauksista yksinkertaisesti typeränä.
- Olen nyt useamman vuosikymmenen ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä, mutta tämä on kyllä tyhmintä, mitä minä olen kuullut. Tekijänoikeusjärjestöt ovat ahneudessaan nyt astuneet tyhjän päälle.
Tunturi sanoo olevansa huolissaan myös opetusministeriön asettumisesta yksipuolisesti ja heikoin perustein tekijänoikeusjärjestöjen taakse.
Liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän valmisteleman lakiluonnoksen mukaan digi-tv-toimiluvan haltijoiden ei tarvitse maksaa toiseen kertaan tekijänoikeuskorvauksia, jos ne lähettävät digi-tv-ohjelmaa samanaikaisesti kännykkä-tv-verkossa.
Työryhmässä oli liikenne- ja viestintäministeriön virkamiesten lisäksi televisioyhtiöiden ja operaattoreiden edustajia. Lakiluonnos lähetettiin lausunnoille marraskuussa. Takaraja lausunnoille oli 31. tammikuuta.
Muutokset kohdistuvat viestintälainsäädäntöön mutta vaikuttavat nykyisessä muodossaan myös tekijänoikeuslakiin.
Alkuperäinen vai ei?
Teosto, Kopiosto ja Gramex tyrmäävät lausunnoissaan ajatuksen korvauksien jättämisestä pois, koska heidän mielestään kännykkä-tv-lähetys ei tekijänoikeudellisessa mielessä ole alkuperäinen.
Opetusministeriö kritisoi lausunnossaan tekijänoikeuslain muuttamista "piilotetusti". Korvausasiassa opetusministeriö on järjestöjen kannalla.
- Kun televisio- tai radiolähetys lähetetään samanaikaisesti ja muuttamattomana alkuperäisen lähettäjäyrityksen toimesta toisessa lähetysjärjestelmässä, kysymys on erillisestä, uudesta lähettämisestä, eikä samasta alkuperäisestä lähetyksestä, Opetusministeriö linjaa.
Tunturin mukaan kyseessä olisi taas ilman muuta alkuperäinen lähetys.
- Yleisradio lähettäisi viereisistä lähettimistä kahdella eri tekniikalla samanaikaisesti, täysin saman ohjelman täysin samalle yleisölle, hän selittää.
Sekä opetusministeriö että tekijäoikeusjärjestöt ilmaisivat lausunnoissaan huolensa myös esityksen kilpailua rajoittavista vaikutuksista, koska digi-tv:n toimiluvan haltijat saivat ilmaista sisältöä lähetyksiinsä.
- Ei kai sillä, maksaako Yleisradio kaksinkertaiset korvaukset vai ei, ole mitään tekemistä dvb-h-toimintaa aloittavien alalle tulon kanssa, Tunturi ihmettelee.
"Ei mene läpi"
Tunturi sanoo, että ajatus kaksinkertaisista maksuista on mille tahansa tv-yhtiölle mahdoton.
- En näe mitään mahdollisuutta, että tämä menisi läpi. Sehän todennäköisesti estäisi näiden uusien teknologioiden käyttöönoton.
- Opetusministeriön edustaja vielä joulun alla totesi ministeriön kantana, että uusien teknologioiden käyttöönotto ei tuo uusia korvauksia, hän kertoo.
Tunturin mukaan Yle joutuu harkitsemaan kännykkä-tv-toimintaan lähtemistä uudestaan, jos maksuja ryhdytään perimään kahteen kertaan.
Digitodayn tekijänoikeusblogi: Onko sen nyt ihan sama vai ihan eri?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla
10.02.2009 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö













