Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiantuntijaraati antaa palautetta

Kuusi valittiin MobileMondayn demoiltaan

3.2.2006 15:50 MobileMonday järjestää maanantaina ensimmäistä kertaa Helsingissä demo-illan. Kuusi kehittäjää esittelee mobiilisovelluksiaan Helsingin Stockholm Diskotekissa asiantuntijaraadille, kansainväliselle ja kotimaiselle lehdistölle ja sijoittajille.

Asiantuntijapaneeli antaa välittömästi palautetta kustakin demosta. Paneeliin kuuluvat: Peter Vesterbacka HP:ltä, Olli-Pekka Lintula Nokiasta, Artturi Tarjanne Nexit Venturesista and Juhani Kivikangas TeliaSonerasta.

Kotimaisen median lisäksi tilaisuudessa mukana on lehdistöä Isosta-Britanniasta, Saksasta, Hollannista, Tanskasta, Espanjasta ja Venäjältä.

Demoehdokkaita oli yhteensä 30, joista valittiin kuusi.

- Runsaasta tarjonnasta oli vaikea poimia parhaita ehdokkaita. Päädyimme valitsemaan erityyppisiä esityksiä. Mukaan valittiin kolme b2b-sovellusta ja kolme kuluttajasovellusta, toimitusjohtaja Jari Tammisto sanoi.

- Tavallaan mukana on myös seitsemäs sovellus, sillä suurin osa esittäjistä käyttää SysOpen Digian kehittämää esityssovellusta, jolla kännykän näyttö välitetään pc:lle bluetoothin avulla ja sitä kautta suurelle näytölle.

Tammisto arveli, että suuren suosion takia vastaava tilaisuus järjestetään lähikuukausina uudelleen.

Demosovellukset ja esittäjät

- Tilaisuus herättää kiinnostusta, sillä perjantaina ennakkorekisteröityneitä oli yli 150 henkeä, Tammisto sanoi.

Ilmaisessa tilaisuudessa esitellään seuraavat sovellukset.

Reslink Mobile - RFID TimeCard Reslink Solutions Oy

Video Sharing / Music Sharing - Movial Corporation

Mobile On Site OMA – Generum Oy

Mobile Probes - Nine Yards Design Oy

SMS-MAP - Fonecta Ltd.

HitPlayer - Hitmedia Int.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:n autotalli nimettiin USA:n historialliseksi paikaksi

28.05.2007 Suuren teknologiayrityksen HP:n syntysija eli autotalli ja talo on otettu Yhdysvaltojen kansalliselle historiallisten paikkojen listalle. Listaa ylläpitää National Park Service.


Kolme vuotta sitten

Zune HD pelaa yhteen Xbox Liven kanssa

28.05.2009 Teräväpiirtovideo ja yhteenkytkentä Xbox Liven kanssa ovat uuden Zune HD:n houkuttimia.

.