Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työryhmä luovutti mietintönsä Leena Luhtaselle

Koevapautetuille ehdotetaan gps-valvontaa

Vanki Keravan vankilan nuorisopuolella. (Ville Myllynen/Lehtikuva)

7.2.2006 14:16 Lokakuun alusta lähtien Suomessa otetaan käyttöön valvottu koevapaus uutena keinona vankien sijoittamiseksi yhteiskuntaan. Valvotussa koevapaudessa vanki voi asua kotonaan, josta käsin hän on velvoitettu käymään töissä, opiskelemaan, osallistumaan kuntoutukseen tai mahdollisiin hoito-ohjelmiin, oikeusministeriö kertoo.

Ministeriön sähköisen valvonnan työryhmä ehdottaa, että koevapauden tekninen valvonta toteutettaisiin matkapuhelinpaikannuksella.

Oikeusministeri Leena Luhtanen vastaanotti tänään työryhmän välimietinnön. Työryhmä pitää parhaana valvontakeinona matkapuhelinpaikannusta, koska sillä voidaan seurata jatkuvasti valvottavan liikkumista koko maassa.

Jos puhelimessa on gps-satelliittipaikannus, henkilö voidaan paikantaa kymmenen metrin tarkkuudella. Työryhmän mukaan matkapuhelinvalvonta on halpaa, eikä se myöskään leimaa valvottavaa sosiaalisesti, kuten esimerkiksi valvontaranneke. Matkapuhelinvalvonnassa voidaan hyödyntää myös yleisessä tekniikassa kehitettäviä uusia ominaisuuksia.

Ranneke tulisi kalliimmaksi

Laitekustannukset sadan vangin valvonnasta matkapuhelimella ja siihen liitettävällä gps-tekniikalla ovat noin 50 000 euroa vuodessa. Lisäksi tulevat liikennöinti- ja paikantamiskulut.

Kansainvälisesti yleisin sähköinen arestin valvontakeino on ranneketunnistin, joka vaatii kuitenkin toimiakseen myös seurantajärjestelmän ja valtakunnallisen palvelimen. Järjestelmän kokonaishinta on sadan vangin valvonnasta 370 000- 570 000 euroa ilman ylläpito ja -liikennöintikuluja, työryhmä laskee.

Matkapuhelintekniikkaa on jo käytetty koeluontoisesti viidessätoista Suomen vankilassa poistumislupien valvonnassa. Kaikkein tyytyväisimpiä ovat olleet järjestelmää eniten käyttävät laitokset. Huonona puolena ovat järjestelmän satunnaiset käyttökatkokset ja epätarkkuus kaupunkiolosuhteissa.

Uuden vankeuslain mukaan koevapauteen voi päästä enintään kuusi kuukautta ennen ehdonalaista vapautumista. Edellytyksenä on, että vanki sitoutuu ehdottomaan päihteettömyyteen ja noudattaa hänelle annettuja ohjeita. Lisäksi sijoituksen on perustuttava rangaistusajan suunnitelmaan.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.