Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rajeev Suri:

Nokia Networks hakee hyperkasvua Intiassa

7.2.2006 13:35 Laitevalmistaja Nokia uskoo verkkobisnesten nopeaan kasvuun tänä vuonna Aasiassa, kun operaattorit ulkoistavat teleinfransa rakenteita ja tekevät erilaisia ylläpito- ja palvelusopimuksia. Intia toimii hyperkasvun moottorina.

Operaattorit kokevat järjestelmien ylläpidon yhä tärkeämmäksi samalla kun ne lisäävät uusien palveluidensa määrää ja pyrkivät leikkaamaan kustannuksiaan.

Nokia Networksin Aasian ja Tyynenmeren johtaja Rajeev Suri näkee suomalaisyhtiön hyötyvän kehityksestä monella tavalla.

- Varsinkin Intian ja Indonesian tapaiset hyperkasvun maat yhdessä Vietnamin ja Thaimaan kanssa vetävät Nokian bisneksiä tänä vuonna, Suri aprikoi.

- Teknologiaharppaus on käynnissä eräissä maissa ja toisissa maissa volyymit kasvavat, joten kokonaisuutena vuosi 2006 näyttää meille hyvältä, Reutersin Singaporessa haastattelema Suri sanoo.

Hän johtaa Nokia Networksin toimintoja muissa Aasian ja Tyynenmeren maissa paitsi Kiinassa.

Reuters huomauttaa, että operaattoreiden ostamien verkkojen ylläpitopalveluiden osuus on juuri Aasian maissa paljon korkeampi kuin muilla markkinoilla.

Tutkimusyhtiö IDC arvelee verkkopalvelujen kasvavan tänä vuonna 22-25 prosenttia. Viime vuonna kasvu oli 15-20 prosenttia.

Verkkopalvelut kasvavat nopeasti, koska operaattorit haluavat säästää laiteinvestoinneissa samalla kun ne tahtovat panna verkkoinfransa tehokkaampaan käyttöön, eräs IDC:n analyytikko sanoo.

Intia viitoittaa tietä muille

Nokiallakin tämä on huomattu, ja viime kuussa yhtiö julkisti palvelusopimuksen Intiassa toimivan Hutchison Essar India Ltd:n kanssa. Nokia ei julkistanut viisi vuotta kestävän sopimuksen arvoa.

Viime vuonna Nokia teki muun muassa 141 miljoonan dollarin sopimuksen, jolla yhtiö laajentaa ja ylläpitää intialaisen BSNL:n (Bharat Sanchar Nigam Ltd.) gsm-verkkoja.

Rajeev Suri uskoo Nokian voittavan samanlaisia ylläpitosopimuksia sekä räväkän kasvun Intiassa että kypsemmillä Japanin markkinoilla.

- Intia johtaa kehitystä ja alamme saada maassa suuruuden etuja. Kaappaamme mahdollisimman paljon sopimuksia Intiassa, Suri selostaa.

Samaan hengenvetoon hän myöntää, että hintaeroosio ja kilpailu ovat Intiassakin hurjassa vauhdissa.

- Kilpailu Intiassa on kovaa, mutta silti markkinat kasvavat. Kilpailu näkyy operaattoreiden arpu -luvuissa, jotka ovat pudonneet 10-12 dollarin tasolta 3-5 dollariin. Sellaisilla luvuilla operaattoreiden on aika vaikeaa tienata rahaa, ja tämä tuntuu koko palveluiden arvoketjussa, hän arvioi.

Nokialla ei ole tapana julkistaa yksittäisten markkina-alueidensa myynti- ja tulososuuksia. Nokia Networks vastasi viime vuonna noin viidenneksen osuudesta koko konsernin myynnistä ja tuloksesta. Viime vuonna Networksin liikevaihto oli noin 6,6 miljardia euroa.

Kuten muuallakin, myös Rajeev Surin alueella Nokia Networks kilpailee muiden muassa ruotsalaisen Ericssonin sekä amerikkalaisten Motorolan ja Lucentin kanssa verkkobisneksistä.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.