Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Massajakelusovellus tunnisteyhtiölle

Valimo ostaa UniqMindsin

9.2.2006 12:19 Suomalainen ohjelmistotoimittaja Valimo Wireless Oy on ostanut UniqMinds Oy:n. Yrityskaupan ehtoja ei julkaistu, mutta yhtiön kuusi työntekijää siirtyy Valimolle. UniqMinds on keskittynyt matkapuhelinverkoissa käytettäviin viestintäratkaisuihin.

Yrityskauppa vahvistaa Valimon tarjontaa vahvan tunnistamisen ja matkapuhelimella tehtävän sähköisen allekirjoituksen alueella. Yhtiö uskoo, että kasvava tuotetarjonta parantaa käyttökokemusta ja palvelun toimitusprosessia.

- Valimo on viimeisten kuuden vuoden aikana kehittänyt matkapuhelinta ja sim-korttia hyväksikäyttävän ratkaisun, joka takaa sekä kiistämättömän turvallisuuden että erinomaisen käyttömukavuuden, sanoo Valimon toimitusjohtaja Will Cardwell.

- Yhdistämällä Valimon ja UniqMindsin teknologiat pystymme merkittävästi parantamaan kokonaispalvelua. Tämän ansiosta esimerkiksi internet-pankkien ja yritysten etäyhteyksien helppokäyttöisyys tulee lisääntymään.

UniqMindsin PEAKm tuotteita käytetään matkapuhelinverkoissa palveluista lähtöisin olevien MMS ja SMS viestien lähettämiseen. Yhtiön teknologiaa voidaan soveltaa joko suoraan omina tuotteinaan, kuten monet eurooppalaiset operaattorit ovat tehneet, tai sulautettuna erilaisiin sovelluskohtaisiin alustoihin.

UniqMindsin toimitusjohtaja Beniamin Cohen toimii jatkossa itsenäisenä neuvonantajana Valimolle.

Molempien yhtiöiden pääasiallinen asiakaskunta koostuu matkapuhelinoperaattoreista. Valimon varatoimitusjohtajan Jarkko Elosen mukaan UniqMindsin ohjelmisto soveltuu myös viestien massalevitykseen, mikä avaa asiakaskenttää operaattorien ulkopuolelle. Valimo taas hakee tunnisteratkaisulleen myös suoria pankkiasiakkaita.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.