Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ekahaulta ratkaisu Tuusulaan

Terveyskeskus parantaa henkilöturvaa paikannuksella

Terveyskeskus käyttää Ekahau Positioning Engine 3.1 -ohjelmistoa ja T201-wlan-paikantimia.

10.2.2006 15:09 Ekahaun paikannusohjelmisto ja wlan-paikantimet on valittu käyttöön sairaalaympäristön turvapaikannussovellukseen Tuusulan terveyskeskukseen.

Terveyskeskuksessa paikannusjärjestelmä on asennettu terveyskeskuksen päivystystiloihin sekä vuodeosastoille. Ekahaun mukaan järjestelmä paikantaa kaikki tiloissa liikkuvat henkilöt, joilla on mukanaan pienikokoinen paikannin.

Hälytinlaitteet on sijoitettu useampaan paikkaan siten, että henkilöstö voi ottaa hälytinlaitteen lataustelineestä aina niin halutessaan. Laitteen haltija voi uhkatilanteen ilmetessä lähettää avunpyynnön siinä olevan hälytyspainikkeen avulla. Hälytystieto välittyy pop-up-viestinä määriteltyjen työasemien näytöille sekä tekstiviestinä haluttuihin matkapuhelinnumeroihin.

- Ensisijaisena syynä valintaan oli se, että Ekahau toimii standardin wlan-verkon päällä. Tätä samaa langatonta lähiverkkoa voidaan sairaalassa käyttää myös tiedon ja äänen siirtoon. Lisäksi Ekahaun hälytyspaikantimia voidaan käyttää jatkossa myös potilaiden hätäpaikannukseen, sanoo talouspäällikkö Hellevi Norema Tuusulan kunnasta.

Paikannusjärjestelmän toimituksesta ja asennuksesta vastaa Securitas Systems.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.