TeliaSonera katselee ostettavaa
Tom von Weymarnin mielestä Anders Igel on aivan oikein pitänyt jäitä hatussaan TeliaSoneran yritysostoja arvioidessaan: markkinat ovat enemmän myyjän kuin ostajan.
16.2.2006 12:21 TeliaSoneraa on varsinkin Ruotsissa moitittu itarista osingoista ja ujoista yritysostoista. Hallituksen puheenjohtaja Tom von Weymarn ja toimitusjohtaja Anders Ingel iskevät arvostelua vastaan: yhtiöllä on valmiuksia suuriinkin hankintoihin, kaksikko vakuuttaa.
Vahvassa kassatilanteessa porskuttava TeliaSonera on pitänyt varovaisen linjan yrityskaupoissa telealan jatkuvasta keskittymisestä huolimatta.
Yhtiön hallituksen suomalaisen puheenjohtajan Tom von Weymarnin mukaan strategiaa puntaroidaan lähes jokaisessa hallituksen kokouksessa.
- Hallitus ja johto ovat yhtä mieltä siitä, että yhtiön nykyinen rahoituksen tasapainotilanne on oikea. Kuitenkin meillä riittää valmiuksia iskeä silloin kun tilanne hankintoihin avautuu. Siksi Anders Igelin moittiminen on aivan väärin, von Weymarn sanoo Dagens Industrin haastattelussa Barcelonassa.
Von Weymarnin mukaan on silti hyvä keskustella eri vaihtoehdoista varsinkin nyt, kun yhtiön näkymät ovat vahvat. Hän odottaa kuluvasta vuodesta vieläkin parempaa TeliaSoneralle.
- Nykyisinä konsolidoitumisen aikoina yrityshankintojen mahdollisuuksia avautuu sekä Itä- että Keski-Euroopassa. Nyt on merkittävästi enemmän rajat ylittäviä mahdollisuuksia kuin vielä pari vuotta sitten, hän arvioi.
Anders Igel on valmis lähtemään esimiestäänkin edemmäs kalaan:
Lyhyellä tähtäyksellä meitä kiinnostavat ne markkinat, jotka ovat lähellä ja joilla jo toimimme. Pidemmällä aikavälillä saatamme osallistua omistusjärjestelyihin myös läntisessä Euroopassa, Igel sanoo DI:lle.
Molemmat tähdentävät sitä, että TeliaSoneran strategiassa omistajien etu on tärkeintä. Esimerkiksi Turkissa riidaksi mennyt Turkcell -vääntö olisi uhannut tätä etua.
- Joskus tilanteet syntyvät odottamatta ja silloin niihin pitää reagoida nopeasti, Igel viittaa viime vuonna tehtyihin Chess-kauppoihin Norjassa.
Euroopan markkinoilla sattuu ja tapahtuu
Vaikka TeliaSonera kykenee tarvittaessa suuriinkiin järjestelyihin, arvostaa Tom vom Weymarn sitä, että toimitusjohtaja pitää jäitä hatussaan. Hänen mukaansa kaikki sijoitukset tähtäävät omistajien arvon kasvattamiseen.
Teleoperaattoreilla on Euroopassa vireillä useita järjestelyjä, joista osa muhii vielä kulissien takana.
Portugalissa Sonae havittelee isompaa Portugal Telecomia. Espanjalaisen Telefonican sanotaan neuvottelevan Telecom Italian kanssa, minkä viime mainittu kiistää. Ja ranskalainen Orange sanoo korkeintaan tavoittelevansa tunisialaista operaattoria.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Intelin Core i7 -emolevylle viimein Nvidian sli-tuki
11.02.2009 Intel on julkistanut uuden bios-päivityksen Core I7 -prosessorille tarkoitetulle DX58SO-emolevylleen, joka asennuksen jälkeen tuo Nvidian kahden tai useamman grafiikkaohjaimen yhteistoiminnan mahdollistavan sli-tuen myös Intelille.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












