Kiinan 3G-vitkuttelu pitää suomalaispuhelinten hinnat korkealla
3G-verkko toimii jo nyt Pekingin Taivaallisenrauhan aukiolla.
28.2.2006 11:19 China Mobile ja maailman teleala odottavat Kiinan hallituksen päätöksiä kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkojen toimiluvista. Kiinan volyymit tulevat laskemaan koko maailman 3G-puhelinten hintoja
China Mobile Communications Corporationin toimitusjohtaja Jianzhou Wang lupaa Kiinan hallitusta siteeraten, että 3G-palvelut toimivat Pekingin vuoden 2008 olympialaisissa.
Operaattori ylitti tammikuun lopussa 250 miljoonan tilaajan rajapyykin.
Wang, joka puhui helmikuun puolivälissä 3GSM World -tapahtumassa Barcelonassa, huomautti, että Kiinan 3G-verkkojen avaaminen laskee koko maailman 3G-puhelinten hintoja. Kiinan imu nimittäin nostaa tuotantovolyymit uuteen luokkaan.
Wang voi puhua luottavaisesti kolmannen sukupolven matkaviestinpalveluiden valmistumisesta vuoteen 2008 mennessä, sillä China Mobilella on toiminnassa laajoja wcdma-testiverkkoja ainakin 15 miljoonan Pekingissä ja viiden miljoonan asukkaan Jinanin kaupungissa.
Kiinan hallituksen päätöstä 3G-toimiluvista on odotettu innokkaasti jo pari vuotta. Paine päätösten tekemiseen kasvaa, sillä nyt niiden puuttuminen jarruttaa koko toimialan kehitystä.
Jarruna on pidetty Kiinan sitoutumista 3G:n td-scdma-teknologiaan. Asiaa kysyttiin myös China Mobilen toimitusjohtaja Wangilta Barcelonassa.
– Td-scdma on Maailman teleliiton ITU:n virallinen 3G-standardi. Kiinalaisilla yhtiöillä on paljon patenttioikeuksissa tässä teknologiassa. On luonnollista, että Kiinan valtio haluaa tukea sitä.
3G-toimilupien aikataulukysymykseen Wang vastasi:
– Hallitus on määritellyt, että luvat myönnetään kun kaikki olosuhteet siihen ovat kypsät.
Tilanne alkaa näyttää otolliselta, sillä Kiinan tietoteollisuusministeriö MII siunasi viime kuussa td-scdma-standardin kypsäksi matkapuhelinten valmistukseen.
Globaalit toimijat odottavat päätöstä malttamattomasti
EU:n tietoyhteiskunta- ja mediakomissaari Vivian Reding vaati 13. tammikuuta Kiinaa avaamaan telemarkkinansa ulkomaisille yrityksille ja pidättymään tukiaisista maan omille yrityksille. Uutistoimisto Interfaxin mukaan Reding myös kiirehti 3G-lupapäätöstä:
– Mikäli Kiina haluaa olla valmis vuoden 2008 Pekingin Olympialaisiin, se ei voi enää viivytellä päätöstä, Reding sanoi.
3G-päätöksessä EU-komissaaria kiinnostaa ennen kaikkea uusien verkkojen avaamat laajat lisäarvopalvelujen mahdollisuudet.
Kiina on pitänyt suuren osan telepalveluistaan maan sisäisten toimijoiden hallussa. Redingin laskujen mukaan Kiina on myöntänyt 16 000 toimilupaa telealan lisäarvopalvelujen myyntiin. Ne käsittävät muun muassa sellaisia asioita kuin soittoäänien ja mobiilipelien myynti ja levitys.
Vain neljä toimilupaa on myönnetty Kiinan ulkopuolisille yrityksille.
– Tässä ei kaikki ole kunnossa ja meidän teollisuutemme valittaa, Reding sanoi.
Lisäarvopalveluille 3G-verkot avaavat huikeita mahdollisuuksia. Kiinan tietoteollisuusministeriön arvion mukaan lisäarvopalvelut tuottavat kymmenien miljardien dollareiden liikevaihdon vuonna 2010.
Shanghailaisen JLJ Groupin toimitusjohtaja A.J. Hu on samaa mieltä komissaari Redingin kanssa telealan erikoiskohtelusta.
Hänen mukaansa Kiina on osoittanut vähäisempää sitoutumista telealan vapauttamiseen kuin monien muiden alojen avaamiseen.
JLJ Group on yksi suurimmista sisääntulo- ja kasvupalveluita ulkomaalaisille suuryrityksille myyvistä konsulttitaloista. Hu on entinen Nokian johtaja, joka perusti oman yrityksen Shanghaihin, koska Nokia ei pystynyt tarjoamaan hänelle työpaikkaa siellä.
Hu seuraa telealan kehitystä tarkasti. Hän puhuu 3G-toimilupien odotuksen aiheuttamasta padosta. Sekä ulkomaiset että kotimaiset telealan toimittajat odottavat uusia toimilupia. 2,5G-operaattorit ja sijoittajat ovat pysähtyneet odottamaan tilanteen liikahtamista.
– Kun tuo pato murtuu, Kiinan telesektorilla syntyy vilskettä.
– 3G-luvat eivät sinällään ole riittäviä vaan niiden lisäksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä, joka vapauttaa lisäarvopalveluita.
Hu sanoo, että toimilupia ja toimintaedellytyksiä tarvitaan ainakin virtuaalioperaattoreille, sisällön tuottajille ja palvelujen tarjoajille.
– 3G-lisenssit lisäävät kansainvälistä painetta avata tele- ja mobiilisektoria kilpailulle. Kiinan pitää avautua voidakseen luoda uusia mobiilipalveluita ja ajaakseen telesektoriaan kohti kansainvälistä voima-asemaa.
Sim-kortteija ja matkapuhelinnumeroita myydään Kiinassa kaupoista hienoihin matkapuhelinliikkeisiin. Kuvan myymäläkatos oli Jinanin kaupungissa. Erityispiirre on onnea tuottavien numeroyhdistelmien kallis hinnoittelu. Eräässä liikkeessä halvin China Mobilen sim-kortti numeroineen oli 280 yuania eli noin 28 euroa ja kallein numero maksoi 890 yuania. Sen loppuosa koostui kuutosista ja yhdeksiköstä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Mac-kloonivalmistaja Psystar hakeutuu konkurssiin
27.05.2009 Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmää tietokoneissaan käyttävä yhdysvaltalainen Psystar on hakeutunut konkurssiin. Oikeudenkäynti Applen kanssa keskeytyy konkurssijärjestelyjen takia.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












