Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Muotoiljan mielipide:

"Nokian matkapuhelimien muotoilu hakusessa"

3.3.2006 09:40 Suomen kansainvälisesti tunnetuimpiin teollisiin muotoilijoihin kuuluvan Hannu Kähösen mielestä Nokia on jäänyt puhelimiensa muotoilussa kilpailijoistaan jälkeen. Hän arvelee, että Nokian uuden muotoilujohtajan tehtävänä on kehittää yhtiölle uutta linjaa.

– Nokian muotoilulinjaus on vähän hakusessa. Siellä on lähdetty tekemään tuotteita muiden valmistajien ratkaisujen ja konseptien perässä, Kähönen sanoo Taloussanomissa.

Nokian epäonnistuminen simpukkapuhelimissa oli merkki siitä, kuinka yhtiö on menettänyt johtavan asemansa puhelimien muotoilussa. Vasta simpukkapuhelimien kova kysyntä pakotti yhtiön tekemään simpukkamalleja.

Reagoitava nopeasti

Kuluttajamarkkinoilla muotoilukysymyksiin on reagoitava mahdollisimman varhain, jotta niistä saadaan paras mahdollinen hyöty irti.

– Uudella nimityksellä Nokian muotoiluun halutaan varmasti entistä vahvempaa ennakoivaa muotoilunäkemystä, Kähönen sanoo.

Nokialla on kymmenkunta muotoiluyksikköä eri puolilla maailmaa. Niissä työskentelee muutama sata työntekijää.

Maaliskuun lopussa väistyvän muotoilujohtajan Frank Nuovon aikana puhelimien muotoilu hajautettiin liiketoimialoille ja päätöksiä tehtiin itsenäisissä tiimeissä.

– Todennäköisesti muotoiluun haetaan nyt uutta tuulta. Nokia pyrkii nyt todennäköisesti vahvistamaan brändiään muotoilun avulla. Muotoilujohtajan tehtävä on asettaa suunnittelulle uudet linjaukset.

Insinöörit niskanpäällä

Insinöörityön painotus näkyy Kähösen mukaan selvästi Nokian puhelimissa

– Useassa Nokian puhelimessa muotoilu on jäänyt tekniikan puhtaaksipiirtämiseksi. Ne ovat liian inhorealistisen funktionaalisia. Joukossa pitäisi olla enemmän muotoilullisia huipputuotteita, jotka toisivat brändiä ja edelläkävijän asemaa enemmän esille, Kähönen sanoo.

Nokian muotoilua pitäisi selkiyttää ja etsiä nokialaisia piirteitä, jotka tulisivat uudella tavalla voimakkaammin näkyviin.

Kähösen mielestä Nokian brändiviestin mukainen käytettävyys ja ihmisläheisyys eivät enää näy riittävän hyvin yhtiön puhelimien visuaalisuudessa.

Laatutietoisuus kasvussa

Muotoilun merkitys kuluttajatuotteissa vahvistuu, koska ihmisten laatutietoisuus kasvaa. Kähönen vertaa kännyköitä autoihin.

– Harva enää edes kurkkaa konepellin alle. Autoja ostetaan käyttötarpeen ja ulkonäön perusteella sen mukaan, miten se sopii omaan elämäntyyliin, harrastuksiin ja edustustarpeisiin. Aivan sama kehitys on käynnissä kännyköissä. Ihmisten laatutietoisuus muotoilun osalta kasvaa mitä pidemmälle kehitys etenee.

– Sony Ericssonilla on joitakin malleja, jotka purevat hyvin design-ihmisiin.

Mitä Nokian pitäisi sitten tehdä? Kähösen vastaus on, että viedä suunnittelu lähemmäksi ihmisten arkipäivää ja harrastuksia ja miettiä niiden kautta kohderyhmiä.

– Ostaja pitäisi saada kokemaan, että jokin puhelin on häntä varten tehty. Nokia eriyttää puhelimiaan teknologisista lähtökohdista eikä käytännön lähtökohdista.

– Esimerkiksi ikääntyvät olisi yksi iso käyttäjäryhmä. Nokialla ei myöskään ole oikeasti vedenkestävää puhelinta, vaikka heillä sellainen onkin olevinaan.

Hän viittaa Nokian 5140-puhelimeen, joka kestää kosteutta ainoastaan roiskeina.

Motorola onnistui

Motorola on Nokian kilpailijoista Kähösen mielestä onnistunut innovatiivisessa muotoilussa.

– Motorolan Razrissa on muotoilullisesti paljon innovatiivisuutta, se on ohut ja siinä on uudenlainen näppäimistö. Siinä on niin paljon muotoilullisesti uutta, että käyttöominaisuuksissa on annettu vähän anteeksi.

Simpukkamalleilla ja ohuilla puhelimilla on muotoilijan silmissä vielä kysyntää.

Edelläkävijän pitäisi nyt kehittää jokin täysin uusi muototyyppi puhelimiin.

– Kyllä sellainen voi löytyä, mutta ei sitä kannata sanomalehdessä kertoa, Kähönen naurahtaa.


Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.