Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Telepohja rakentaa wimaxin markkinaehtoisesti

Wimax haastaa adsl:n Ylitorniolla

9.3.2006 09:44 Finnetin Telepohja Oy avaa langattoman, wimax-tekniikkaan perustuvan laajakaistapalvelun Ylitornion kunnassa. Telepohja Oy:n omistajayhtiö Pohjanmaan PPO Oy rakentaa laajakaistaverkon markkinaehtoisesti, kun taas Lapin liiton tarjouskilpailun voittanut TeliaSonera saa adsl-verkkoonsa yhteiskunnan tukea.

Lapin liitto kilpailutti viime vuonna Lapin alueen kuntien laajakaistapalvelujen tarjoajat. TeliaSonera voitti kilpailun Ylitornion kunnan osalta. Yhtiö rakentaa adsl-verkon osaan kunnan aluetta.

Syntynyt kilpailutilanne ei Pohjanmaan PPO Oy:n toimitusjohtajan Pauli Korpi-Tassin mielestä ole toiselle operaattorille tasapuolinen, mutta uskoo wimaxin kiinnostavan asiakkaita sen nykyaikaisuuden, joustavuuden ja laajennettavuuden vuoksi.

- Erityisesti mobiliteetin tulo lähiaikoina osaksi laajakaistapalvelua on merkittävä tekijä. Nokia kehittää jo wimax-kännykkää. Langatonta wimaxia voi jo nyt luonnehtia seuraavan sukupolven 4g-verkoksi, kertoo Korpi-Tassi Telepohjan tiedotteessa.

Markkinaehtoinen wimax-verkon rakentaminen on Korpi-Tassin mukaan mahdollista, koska yli vuoden kestäneen kilpailuttamisprosessin aikana laajakaistan toteuttamistekniikat ovat kehittyneet ja laitekustannukset alentuneet.

512 kilobittiä 34 eurolla

Telepohja kertoo tässä kuussa ylitorniolaisille laajakaistan hankintaan ja verkon peittoalueeseen liittyvistä yksityiskohdista alkaessaan ottaa asiakkaita verkkoon, kertoo Telepohjan myyntijohtaja Aimo Honkavuori.

Telepohja tarjoaa aluksi asiakkaille nopeusluokat 512 kilobittiä sekunnissa sekä yksi ja kaksi megabittiä sekunnissa. Kuukausihinta vaihtelee nopeusluokasta riippuen 33,70 - 47,70 euroon. Lisäksi asiakas tarvitsee noin parinsadan euron hintaisen wimax-asiakaslaitteen.

Samalla kun Pohjanmaan PPO Oy tekee tarvittavat wimax-tukiasema- asennukset Ylitornion kuntaan, suorittaa Telepohja laajamittaiset kuituverkkojen nopeudennostot gigabittiluokkaan Länsi-Lapin alueella.

Langaton verkko kattaa alkuvaiheessa Kainuunkylän ja Kuivakankaan välisen alueen, mukaan lukien Ylitornion kuntakeskuksen, sekä Haapakosken ja Tengeliön kylät.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.