Virve osoittautunut turvalliseksi ja edulliseksi
14.3.2006 10:12 Viranomaisradioverkko Virve nähdään yhteiskunnan luotettavana ja tärkeänä turvallisuudesta vastaavien viranomaisten ja myös yksityisten organisaatioiden viesti- ja johtamisvälineenä. Muun muassa tämä tuli ilmi Suomen Erillisverkot Oy:n järjestämässä Virve-seminaarissa Virven päivänä 2. maaliskuuta.
Virven käyttökustannukset näyttäisivät olevan alhaiset verrattuna esimerkiksi ruotsalaisen Rakel-verkon suunniteltuihin käyttömaksuihin, kertoo Suomen Erillisverkot tiedotteessaan.
Ruotsin hätäkeskuslaitoksen Rakel-yksikön johtaja Stefan Kvarnerås paljasti seminaarissa, että Rakelin käyttömaksu päätelaitteelta tulisi olemaan noin 750 euroa, joka on tuplasti suomalaisen virkaveljen käyttämän Virven käyttömaksuun verrattuna. Ruotsalaisten viranomaisradioverkon ensimmäinen vaihe valmistui 1.2.2006, ja samalla alkoi Rakelin toiminta Etelä-Ruotsissa.
Suomen Erillisverkot Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Manni painotti seminaarissa, että yhtiö kehittää jatkossakin tietojärjestelmiä, radioverkkoja ja tietoliikenneyhteyksiä siten, että edellytykset turvallisuudesta vastaavien viranomaisten yhteistyölle tehostuvat edelleen.
Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes liikenne- ja viestintäministeriössä esittelikin kehitteillä olevan uuden Secnetin, joka tulisi olemaan viranomaisten oma suljettu tietoverkko.
Käyttöä myös kunnissa ja yrityksissä
Jämsän kaupunginjohtaja Pentti Asunmaa muistutti, että Virveä tarvitaan myös kunnissa. Hän näkee Virven laajemmin kuntajohtamisen välineenä. Kun Virve on kuntajohdon käytössä arkipäivän tehtävissä, välineen käyttö tarjoaa valmiutta myös poikkeusoloihin.
Viranomaisten lisäksi Virve on otettu käyttöön myös yksityisellä sektorilla silloin kun se on tärkeää yhteiskunnan turvallisuuden kannalta. Virveä ovat alkaneet käyttää esimerkiksi energia-alan ja turva-alan yhtiöt.
Virve-päättäjille kohdistettuun seminaariin osallistui yli 300 henkilöä ja yli 20 näytteilleasettajaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Etelä-Koreassa gigabitin yhteydet koteihin vuonna 2012
11.02.2009 Etelä-Koreassa aiotaan nostaa nettiyhteyksien nopeudet kymmenkertaisiksi kolmessa vuodessa.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (2)