Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Nokia vallannut markkinoita hajauttamalla ja paikallisilla malleilla

Lehti: Nokian ponnistelut onnistuneet Kiinassa ja Intiassa

24.3.2006 07:48 Nokia oli altavastaajana Kiinassa ja Intiassa muutama vuosi sitten. Agressiivinen markkinointi ja mallien lokalisaatio on nostanyt yhtiön markkinajohtajaksi, Business Week kirjoittaa.

Nokian markkinaosuus Kiinassa oli 31 prosenttia viime vuonna. Yhtiön liikevaihto Kiinassa, Hong Kongissa ja Taiwanissa kasvoi 28 prosentilla 4,5 miljardiin dollariin.

Muutama vuosi sitten Nokia oli jäljessä Motorolaa Kiinan markkinoilla ja yhtiötä uhkasivat myös paikalliset kilpailijat kuten TCL ja Ningo Bird halvoilla puhelinmalleillaan.

Paikalliset puhelinvalmistajat markkinoivat rajusti. - Meidän mainosjulisteemme revittiin alas puolessa tunnissa, Nokian Kiinan johtaja Colin Giles sanoi. - Liikkeet olivat joskus niin täynnä puhelinedustajia, että niissä ei juuri mahtunut liikkumaan.

Gilesin organisaatio aloitti kovat markkinointiponnistelut. Noki hajautti organisaationsa: yhtiöllä oli vuonna 2003 kolme myyntikonttoria, nyt niitä on yli 70. Vastaavasti kansallisia jakelijoita oli kahdeksan, nyt niiden tilalla on 50 myyntipistettä eri maakunnissa.

Seuraava askel oli Kiinaan sopivat puhelinmallit. Monet maakunnissa asuvat kiinalaiset eivät osaa käyttää romaanisiin kieliin perustuvaa näppäimistöjärjestelmää, joten Nokia kehitti pienellä puikolla käytettävän puhelimen tekstiviestejä varten.

Uusi tietokonejärjestelmä

Uusi tietokonejärjestelmä alkoi tuottaa ajantasaista informaatiota päätöksenteon tueksi. - Pystyn seuraavana päivänä kertomaan 4500 suurimman myyntipisteen luvut. Viikon sisällä minulla on käytössäni 30 000 kauppiaan luvut, Giles totesi. Nokia myi kaikkiaan 27,5 miljoonaa matkapuhelinta Kiinassa viime vuonna.

Nokia hyötyi myös kilpailijoiden erehdyksistä. Motorola reagoi hitaasti kiinalaisiin kilpailijoihinsa ja sille on ollut vaikeaa kuroa rakoa umpeen. - Motorola ei muuttanut strategiaansa pitkään aikaan, analyytikko Chris Han Norson Telecomista totesi.

Kiinalaisten valmistajien haittana on ollut puolestaan kehno laatu.

Motorola iskee kuitenkin takaisin. Yhtiö on laajentanut myyntihenkilöstöään sekä perustanut myyntipisteitä kolmeensataan kaupunkiin. Helmikuuhin mennessä Motorola onkin jo lisännyt myyntiään useilla prosenteilla.

Nokian osuus Intiassa 60 prosenttia Intian markkinat ovat selvästi Kiinaa pienemmät, maassa on ainoastaan 81 miljoonaa tilaajaa. Matkapuhelinten myynti voi kuitenkin kaksinkertaistua ja käyttäjien määrä nousta 500 miljoonaan vuoteen 2010 mennessä. Nokian markkinaosuus Intiassa on 60 prosenttia ja myynti kasvoi viime vuonna yli miljardin dollarin. Vuoteen 2010 mennessä maasta tullee toiseksi suurin markkina-alue Nokialle. Nokia pyrkii pitämään selvän johtoasemansa. Yhtiö avasi pari viikkoa sitten ensimmäisen tehtaansa Chennaissa. Sieltä on tarkoitus suoltaa 20 miljoonaa edullista puhelinta Intiaan sekä vientiin. Kiinan esimerkin mukaan Nokia suunnittelee malleja Intian tarpeisiin. Vuonna 2004 Nokia esitteli kaksi puhelinta, joissa on taskulamppu, pölysuoja ja ne on muotoiltu siten, että käyttäjän ote puhelimesta pitää. Viimemainittu ominaisuus on kätevä kosteassa ilmanalassa. Käyttöjärjestelmä kahdeksalla kielelläNokia on kääntänyt käyttöjärjestelmänsä seitsemälle paikalliselle kielelle hindin lisäksi. Samoin yhtiö on esitellyt patrioottisia soittoääniä kuten India is the best-hymnin ja toteuttanut suuria markkinointikampanjoita. - Aloitimme silloin, kun markkinat olivat hyvin pienet, johtaja Robert Andersson kertoi. - Nyt korjaamme neljän vuoden työn satoa. Kilpailijat ovat kuitenkin niskassa. Motorolan markkinaosuus Intiassa on vain viitisen prosenttia, sillä yhtiö ei panostanut maahan riittävän ajoissa. Motorola aikoo lähiaikoina alkaa markkinoida alle 35 dollaria maksavaa matkapuhelinta Intiassa ja perustaa maahan uuden tehtaan. - Intia on tärkeä markkina-alue, Motorolan johtaja Allen Burnes sanoi. Samsung panostaa myös Intiaan. Yhtiö avasi maaliskuun alussa uuden tehtaan Gurgaoniin. Samsung on tähän asti myynyt Intiassa keskihintaisia puhelimia, mutta nyt valikoima laajenee edullisiinkin malleihin, Business Week kirjoittaa.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.