Vanjoki: Suomen 3G elää optimiajassa
Kyse ei ole kahdesta tyhjästä kirjaimesta vaan internetin tulevaisuuden laajentumisesta, Vanjoki sanoi.
29.3.2006 16:06 Elisan ja Nokian johdolla keskiviikkona vedetty mobiilialan hengennostatustilaisuus Vanhalla Ylioppilastalolla Helsingissä esitti ristiriitaisen kuvan siitä missä Suomi menee. Nokian varatoimitusjohtaja Anssi Vanjoki oli vahvasti sitä mieltä, että Suomen mobiiliala ei ole jäänyt jälkijunaan.
Elisan johtaja Matti Vikkulan mukaan Suomi on 3G:ssä kaksi vuotta jäljessä muuta Eurooppaa, mutta ei kuitenkaan toivottomasti jälkijunassa.
Vikkula esitti seitsemän kohdan listauksen sille, miksi Suomi ottaa kiinni muun Euroopan vuoteen 2008 mennessä.
Vikkulan kolme ensimäistä seikkaa olivat faktapohjaisia: Suomalaiset puhuvat matkapuhelinverkossa jo enemmän kuin lankaverkossa, Suomen laajakaistalevinneisyys nousi jälkijunasta nopeasti kärkikastiin ja mobiilipalveluiden hinnat ovat Suomessa kaikkein halvimmat.
Seuraavan neljän kohdan toteutuminen ei ole vielä varmaa: Palveluiden helppokäyttöisyys, 3G-palvelupaketit, operaattoreiden vahva tahto ja viranomaisten aktiivinen vaikuttaminen.
Vanjoki esitti, ettei kyse oikeastaan ole edes 3G-puhelujen ja puhelimien yleistymisestä.
- Kyse ei ole kahdesta tyhjästä kirjaimesta vaan internetin tulevaisuuden laajentumisesta, Vanjoki sanoi.
Hänen mukaansa Suomi on juuri nyt ideaalissa asemassa kolmen trendin yhdistyessä. Vanjoen kolmen trendiä sanovat, että perinteinen puhelin on tiensä päässä, ip-yhdistää kaikki verkot ja multimediatietokoneet tulevat juuri markkinoille.
3G-puhelimien vähäinen levinneisyys on oikeastaan hyvä asia, sillä ne eivät jarruta 3G-multimediatietokoneiden tuloa markkinoille.
Multimediatietokone on Vanjoen mukaan sellainen, jossa on ohjelmoitava ohjelma-alusta. Nokian tarjonnassa näitä on kahden viikon päästä, kun uudet E- ja N-sarjan laitteet pääsevät myyntiin, kahdeksan kappaletta.
3G-verkkoja käyttäviä multimediatietokoneita on tarjolla kymmenkunta myös muilta valmistajilta. Vanjoki arveli, että pian myös pda-valmistajat tuovat Palmin johdolla omat 3G-verkkoja käyttäväiä laitteita markkinoille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Euroopan kauppiaille messutaan suomalaista lämpötilavalvontaa
11.02.2009 Salolainen rfid-käsipäätevalmistaja Nordic ID esittelee Saksassa parhaillaan pidettävillä kaupan alan EuroCIS-messuilla kaksi uutta tuotetta, joiden luvataan vievän manuaalisen lämpötilan rekisteröinnin historiaan.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (2)