Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Arto Karila ihmettelee ilmaisten verkkojen puutetta Helsingissä

Suomen wlan kalpenee Viron rinnalla

31.3.2006 14:29 Tekniikan tohtori Arto Karila kummastelee sitä, ettei Helsingissä ole ilmaisia wlan-verkkoja, vaikka niitä löytyy esimerkiksi Tallinnasta.

- Pääkaupunkiseutu on jäänyt kehitysmaan kehitysalueeksi langattomassa laajakaistassa, Karila sanoi Helsingin Sanomien verkkouutisen mukaan. Tohtori katsoo Suomen olevan kehitysmaa verrattuna Viroon. - Ja pääkaupunkiseutu on kehitysalue verrattuna Ouluun, hän jatkaa.

Karila soisi pääkaupunkiseudun kuntien rakentavan ensin langattomat verkot omaan käyttöönsä, minkä jälkeen ne avattaisiin yleisölle, sillä wlanin tarjoamisella ei hänestä voi tehdä menestyksellistä liiketoimintaa.

HS kertoi ammattikorkeakoulu Helian tuoreesta selvityksestä, jonka mukaan Helsingin langattomat verkot ovat hajanaisia ja epämääräisiä, mutta toisaalta kattavia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.