Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ohjelmistovirheet syynä

Nokian alkuvuoden uutuudet myöhästyvät

3.4.2006 11:21 Kuusi Nokian ensimmäiselle vuosineljännekselle lupaamaa puhelinta eivät ole ajoissa markkinoilla. Syynä ovat puhelimista löydetyt ohjelmistovirheet.

Myöhässä kauppoihin tulevia puhelimia ovat koko yrityspuhelimien E-sarja, N-sarjan uusimmat puhelimet N80 ja N71 sekä musiikkipuhelin N91. Kaikissa myöhässä olevissa puhelimissa on Nokia Series 60 -ohjelmistoalusta.

Pahasti tappiolliselle yrityspuhelimia ja -ratkaisuja kehittävälle Enterprise Solutions -toimialalle E-sarjan puhelimista on odotettu tärkeää piristysruisketta.

– Tilanne on se, että teemme puhelimien ohjelmistoihin viimeisiä tarkistuksia. Menee huhtikuun puolelle ennen kuin puhelimet ovat kaupoissa, sanoo Nokian Enterprise Solutions -toimialan viestintäpäällikkö Pekka Isosomppi.

Taloussanomien tietojen mukaan E-sarjan puhelemista E60 ja E61 ovat kuluttajien saatavilla huhtikuun puolivälin tienoilla ja E70 vasta kesäkuun alussa.

Eniten myöhässä N91

Eniten myöhässä on pitkään odotettu Nokian N91-musiikkipuhelin, jonka piti olla kaupoissa viime vuoden lopussa. Nokia ilmoitti loppusyksystä lykkäävänsä puhelimen toimituksia kauppoihin tämän vuoden ensimmäiselle neljännekselle. Tammikuun lopussa yhtiö ilmoitti, että puhelin on kaupoissa muutaman viikon kuluttua.

Nokian Multimedia-toimialan viestintäjohtaja Kari Tuutti vahvistaa, että ensimmäiselle vuosineljännekselle luvattujen N-sarjan puhelimien toimitukset eivät ole alkaneet ajallaan.

– Puhelimien massatoimitukset alkavat parin viikon päästä. Ensimmäiset puhelimet lähtevät liikkeisiin ensi viikolla, Tuutti sanoo.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Espanja koululaisten tietokoneilla kriisiä vastaan

27.05.2009 Espanjan koululaiset tulevat saamaan tietokoneen omakseen 5. luokalta alkaen. Se on yksi toimenpide maan parlamentin hyväksymässä "Escuela 2.0"-ohjelmassa, jolla halutaan nostaa maan koulujen tietoteknistä tasoa - ja toimia myös talouskriisiä vastaan.

.