Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Takaraja tämän vuoden lopussa

Thaimaan pommi ajaa Malesian prepaid-rekisteröintiä

13.4.2006 10:13 Matkapuhelinten käyttäminen pommien etäräjäyttämiseen sai Malesian hallituksen päättämään viime vuoden elokuussa, että kaikki prepaid-käyttäjät on rekisteröitävä. Rekisteröinnin takaraja on siirretty tämän vuoden loppuun.

Epäillään, että Thaimassa räjäytettiin tänä vuonna pommi rekisteröimättömällä malesialaisella puhelimella.

Alun perin määräys vaati prepaid-käyttäjien rekisteröintiä vuoden 2005 loppuun mennessä. Silloin määräyksellä on tarkoitus torjua myös puhelinten väärinkäyttöä ja esimerkiksi tekstiviestihuhujen levittämistä hallituksen jäsenten perheistä.

Alle 10 prosenttia maan 18 miljoonasta prepaid-käyttäjästä on rekisteröinyt nimensä ja osoitteensa tähän mennessä, sanoo maan viestintäministeri Lim Keng Yaik sanomalehti Starin mukaan.

Thaimaan viranomaiset asettivat rekisteröintipakon prepaid-korteille viime vuonna. Thaimaan hallitus sanoo, että kapinalliset hakevat halpoja matkapuhelimia ja prepaid-simmejä Malesiasta.

Viime vuosien aikana Thaimaan eteläisissä maakunnissa on kuollut noin 1200 ihmistä poliittisen väkivallan uhreina.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.