Satu sovittelee kännykkä-tv:n tekijänoikeusriitaa
Marit Hohtokari suhtautuu käymiensä keskustelujen perusteella luottavaisesti sovun syntyyn.
9.5.2006 11:16 Suomen audiovisuaalisen alan tuottajat ry Satu on kutsunut kännykkä-tv:n tekijänoikeusmaksuista kinastelevat osapuolet keskustelemaan asiasta toukokuun lopulla. Toiminnanjohtaja Marit Hohtokarin mukaan kahdenkeskiset keskustelut ovat antaneet toivoa sovun löytymisestä, vaikka julkisuudessa asiasta saakin riitaisan kuvan.
- Tämä on ensimmäinen tapaaminen, jossa kaikki osapuolet istuvat samassa pöydässä. Se on merkittävää, mutta haastekin on suuri, sanoo Satu ry:n toiminnanjohtaja Marit Hohtokari.
- Kun osapuolten kanssa puhuu kahden kesken, vaikuttaa siltä, ettei hirvittävän suuria ristiriitoja kuitenkaan ole, mutta kun seuraa televisiossa käytävää keskustelua ja lukee lehtiä, tämä maailma näyttäytyykin hyvin erilaisena. Tuntuu, että osapuolet puhuvat toistensa ohi.
"Sopiminen ei tarkoita maksamista"
Opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestöt teilasivat alkuvuonna liikenne- ja viestintäministeriön työryhmän ehdotuksen, jonka mukaan digi-tv-toimiluvan haltijat välttyisivät uusilta tekijänoikeusmaksuilta, jos yhtiöt lähettävät samaa sisältöä samaan aikaan kännykkä-tv-verkossa.
Opetusministeriön ja järjestöjen kanta oli, että kännykkä-tv-verkon lähetys on tekijänoikeudellisesti eri lähetys ja siksi korvauksista täytyy sopia erikseen.
- Hyvin tärkeä viesti tapaamisessa on, että tekijänoikeudellisessa mielessä asioista pitää sopia, mutta sopiminen ja maksaminen ovat kaksi eri asiaa. Ne eivät ole toistensa synonyymejä. Voidaan sopia, että maksetaan nolla euroa, sanoo Hohtokari.
- Yksi tavoite on, että uuteen teknologiaan liittyvät käsitteet olisivat kaikille yhteismitallisia. Toinen tavoite on ratkaista, miten Suomeen saadaan rakennettua tai ainakin testattua mobiili-tv-verkkoa ja jos siitä uutta bisnestä syntyy, niin miten se osapuolten kesken oikeudenmukaisesti jaetaan.
OPM ja LVM sivussa
Ensimmäinen tapaaminen on 30. toukokuuta Satu ry:n tiloissa Helsingissä. Edustajansa paikalle ovat luvanneet tekijänoikeusjärjestöt Tuotos, Teosto, Gramex, kolme päätelevisiokanavaa eli Yle, MTV ja Nelonen, dvb-h-verkkotoimiluvan haltija Digita, telealan keskusliitto Ficom sekä operaattorit TeliaSonera ja Elisa. Tuottajapuolta edustaa Satu ry:n lisäksi Elokuvatuottajien keskusliitto.
Opetusministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö eivät tässä vaiheessa osallistu sovitteluun.
- Lähdimme siitä, että valtiovallalla on vähän toisenlainen rooli ja valtiovalta on varmasti tyytyväinen, jos ala ja sen toimijat pääsisivät jonkinlaiseen sopimukseen itse, sanoo Marit Hohtokari.
- Meillä on suuret haaveet ja toiveet hyvästä lopputuloksesta. Ehkä tämä osoittaa, että näin laajalla rintamalla on mahdotonta päästä sopuun tai ehkä sitten kaikilla on niin hyvä halu ja hyvä tahto, että nopeassakin ajassa kyetään pääsemään eteenpäin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23:01 AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alkio: Vanhempien täytyy tiedostaa tietoturva
09.02.2007 F-Securen toimitusjohtaja Kimmo Alkio ennustaa haittaohjelma- ja roskapostitulvan kasvavan tänäkin vuonna.
Kolme vuotta sitten
Comptel irtisanoo 45 työntekijää Suomessa
09.02.2009 Ohjelmistoja operaattoreille kehittävä Comptel irtisanoo yt-neuvottelujensa tuloksensa 45 työntekijää Suomessa. Yhtiön työntekijämäärä Suomessa on noin 300.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö












