Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Turvallista tunnistamista Valimon ratkaisulla

TeliaSonera tarjoaa mobiiliallekirjoitusta

25.5.2006 09:13 Valimo Wireless on toimittanut TeliaSoneralle Validator-MSSP -tekniikkaan perustuvan tunnistusratkaisun, joka yhtiön mukaan varmistaa matkapuhelinkäyttäjän joustavan ja turvallisen tunnistamisen sähköisissä yksityis- ja yritysasiakkaiden palveluissa.

Valimo kertoo tiedotteessaan, että matkapuhelimella tehty allekirjoitus on yhtä pätevä kuin paperisopimuksen allekirjoitus, ja sitä voidaan käyttää useissa sähköisissä palveluissa.

Kynäksi muuttuneella matkapuhelimella voidaan asioida turvallisesti esimerkiksi nettipankissa, allekirjoittaa dokumentteja Suomen valtion sähköisissä palveluissa ja myös kirjautua yrityksen intranetiin toimiston ulkopuolella. Toisin kuin muut sähköisten palveluiden tunnistustavat, mobiiliallekirjoitus ei vaadi vaihtuviin salasanoihin perustuvia tunnuslukulistoja eikä lisälaitteita ja -ohjelmistoja.

- Uskomme, että matkapuhelimella tehtävä allekirjoitus tuo yritysasiakkaillemme strategisia etuja. Asiakasyrityksemme voivat antaa omien asiakkaidensa ja työntekijöidensä käyttää matkapuhelinta web-palveluiden sisäänkirjoitukseen ja tapahtumien vahvistamiseen, mikä vie langattomien
palveluiden hyödyntämisen seuraavalle tasolle, kertoo TeliaSoneran Jan
Vettensaari
.

Matkapuhelimella käyttäjä voi Vettensaaren mukaan hyödyntää sähköisiä palveluja paikasta riippumatta ja olla fyysisesti vaikkapa Suomessa tai Japanissa. Puhelimella voidaan helposti vahvistaa tapahtuma, joka takaa kaupan aitouden.

Ensimmäinen TeliaSoneran mobiiliallekirjoitukseen perustuva palvelu, Tunnistuspalvelu Pro/Plus, julkistetaan alkukesällä.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.