Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ministeriö käski yrityksiä lykkäämään

Intian 3g viivästyy

26.5.2006 10:13 Intian televiestintäministeriö on pyytänyt yksityisiä ev-do -tekniikkaan perustuvia 3g-palveluita tarjoavia yrityksiä lykkäämään palveluidensa avaamista kunnes hallitus saa 3g-sääntönsä valmiiksi. Esimerkiksi teknologiajätti Tata olisi uutissivusto EETimesin mukaan valmis avaamaan palvelunsa, mutta edes pilotointilupaa ei ole myönnetty.

Tatasta kerrottiin, että yhtiötä on käsketty lykkäämään ev-do -palveluidensa avaaminen myöhemmäksi tälle vuodelle. Yhtiö pystyisi kuitenkin aloittamaan vaikka huomenna.

- Pystymme tarjoamaan 3g-palveluita nykyistä taajuusaluetta käyttäen, mutta televiestintäministeriön mielestä 800 megahertsin alue on 2g-taajuuksia varten, joten joudumme odottamaan kunnes 3g:lle varattu alue vapautuu, kerrottiin Tatasta.

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.