Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syynä ehkä rikkinäinen linkki

Myanmarin verkkoyhteydet poikki neljä päivää

(Wikipedia)

26.5.2006 14:20 Aikaisemmin Burmana tunnetun Myanmarin valtion internet-yhteydet muihin maihin olivat neljä päivää poikki. Sotilasdiktatuurin alla olevan maan teleoperaattori syyttää rikkinäistä linkkiä.

Myanmarin internet-yhteydet muuhun maailmaan katkesivat tiistaina iltapäivällä. Sen jälkeen verkkokäyttäjät ovat päässeet ainoastaan maan omille sivuille, jotka ovat usein hallituksen ylläpitämiä, AFP kertoo.

Yksityisten käyttäjien lisäksi katkos on haitannut muunmuassa lentoyhtiöitä, jotka eivät ole pääseet päivittämään lentoaikataulujaan. Myös monet yritykset ovat joutuneet kärsimään katkoksesta.

Maan ainoa verkko-operaattori, hallituksen kontrolloima Myanmar Teleport, syyttää katkoksesta rikkinäistä linkkiä. Yhtiö sanoo kiinalaisen uutistoimisto Xinhuan mukaan palvelun palautuvan heti, kun vika on korjattu.

Digitodayn kokeilussa Teleportin sivu latautui perjantaina puolenpäivän aikaan, tosin kovin hitaasti.

Myanmarin hallitus sensuroi kovin ottein internetin käyttöä. Esimerkiksi Yahoon sähköpostin sekä Hotmailin käyttö on estetty, eikä yhteyksiä ole myöskään kansainväliseen mediaan.

Virallisten tilastojen mukaan Myanmarissa oli viime vuoden lopussa 63 700 verkkokäyttäjää. Noin yksi tuhannesta maan kansalaisesta on internetin ulottuvilla.

Myanmar aikoo rakentaa internet-palvelukeskuksia sataan kylään vielä tänä vuonna. Keskusten on tarkoitus keskittyä koulutukseen ja liiketoiminnan edistämiseen.

Reporters without Borders-järjestön mukaan Myanmarin sanavapaus on maailman heikoimpia: maa oli 163. kaikkiaan tutkituista 167 maasta.

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Facebook sai 200 miljoonaa taalaa venäläissijoittajilta

27.05.2009 Yhteisösivusto Facebook kertoi varmistaneensa uuden pääomaruiskeen venäläiseltä Digital Sky Technologies -sijoitusyhtiöltä.

.