Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Poliisi otti kiinni 17 Ontariossa

Punainen nokialainen terroristiepäiltyjen laukaisimena Kanadassa

5.6.2006 14:38 Kanadan poliisi ilmoitti viikonlopun aikana estäneensä vakavan terroristisuunnitelman täytäntöönpanon. Ratsiassa poliisi sai muun muassa kolmen tonnia ammoniumnitraattia ja Nokian punaisen matkapuhelimen, joka oli kytketty kalastustarvikepakkiin viriteltyyn piirilevyyn.

Poliisi epäilee matkapuhelinviritystä pommin etälaukaisijaksi.

Yhdysvalloissa Oklahomassa liittovaltion virastotalon räjäytyksessä, jossa kuoli 168 henkeä, käytettiin räjähteenä yhden tonnin ammoniumnitraatti- ja paloöljylatausta.

Viikonlopun ratsiassa pidätettiin ainakin 17 ihmistä.

Poliisi ei ole suostunut kertomaan terroristien kohteita, mutta tiedotusvälineiden mukaan joukossa on ollut ainakin yksi Toronton turistikohteista. Ottawa Sun raportoi nimeämättömiin lähteisiin viitaten, että hyökkäyskohteiden listalla oli parlamenttirakennus ja Kanadan turvallisuus- ja tiedustelupalvelun päämaja.

Miesten sukulaiset ja tuttavat sanovat Reutersin mukaan pidätettyjen olevan syyttömiä. Heidän mukaansa poliisi otti heidän kiinni vain näyttääkseen omaa tehokkuuttaan. Yhden pidätetyn veli kuva pidätettyjä hyviksi ihmisiksi, jotka käyvät moskeijassa ja opiskelevat koulussa tai collegessa.

Kaikki pidätetyt ovat miehiä ja kaikki ovat asuneet pitkään Kanadassa.

Nokian punainen puhelin näkyy pakissa muun muassa Reutersin välittämissä kuvissa.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Intel valottaa palvelinhirmun speksejä

27.05.2009 Intel julkisti eilen illalla uuden Intel Xeon -prosessorin, joka tulee tuotantoon myöhemmin tänä vuonna.

.