Yliopiston ja yritysten laajakaistakimppa kantoi hedelmää
8.6.2006 14:01 Jyväskylän yliopisto on tyytyväinen kaksivuotiseen tutkimushankkeeseen, jossa paneuduttiin laajakaistaverkkojen palvelujen hallintaan. Hanke vahvisti yliopiston ja informaatioteknologian alan yritysten välistä yhteistyötä. Yhteistyön tuloksena parannettiin tietämystä ja osaamista ip-verkkojen uusista palveluista sekä kehitettiin uutta liiketoimintaa ja tuoteideoita.
Käyttäjille tarjottiin pilottiverkossa erilaisia palveluita, kuten digi-tv, video on demand, pelejä sekä muita ip-verkon mahdollistamia palveluita laajakaistaliittymän kautta. Testauksen kohteena olivat sellaiset palvelut, joissa verkon resursseja voidaan käyttää optimaalisesti ryhmälähetystekniikan avulla.
Hankkeessa kehitettiin malleja käyttäjien hallintaan ja ryhmälähetysten palvelun laadun takaamiseen pääsynvalvonnan avulla. Mallit mahdollistavat palvelun tarjoajalle uusia menetelmiä verkon käyttöasteen optimointiin ja liikevaihdon kasvuun.
Lisäksi hankkeen aikana parannettiin algoritmeja, jotka jakavat verkon resursseja dynaamisesti ja tasapuolisesti eri asiakasaryhmille. Algoritmien avulla voidaan maksimoida palvelun tarjoajan saama tuotto ja käyttäjien kokema palvelun laatu, Jyväskylän yliopisto kertoo.
Konkreettisia hyötyjä kaikille
Projektin osapuolet olivat Jyväskylän yliopisto, Tekes, Digita, Elisa, WTS Network, Nokia Networks, Ortikon Interactive sekä Sysopen Digia. Hankkeen rahoittivat Tekes ja osallistuneet yritykset.
Tutkimushanke vahvisti Jyväskylän yliopiston tietoverkko-osaamista, ja yliopiston tietoliikennelaboratorion testiverkkoa laajennettiin uusien verkkoteknologioiden ja palveluiden tutkimusta sekä opetusta varten. Lisäksi hankkeen tutkimusalueilta valmistui kaksi väitöskirjaa, kolme tietoliikenteen maisteria ja useita kansainvälisen referee-käytännön läpäissyttä julkaisua.
Digita sai hankkeen myötä lisätietämystä tulevaisuuden iptv-siirtoverkkojen tuntemuksesta ja konkreettisia keinoja sekä ideoita heterogeenisten verkkojen hallintaan.
Elisa sai uusia näkökulmia tulevaisuuden asiakasverkkoratkaisuihin, liittyen muun muassa asiakaskohtaisen liikennöintikapasiteetin ja liikenteen priorisoinnin tosiaikaiseen hallintamenetelmään.
Ortikon Interactive puolestaan imi uusia näkemyksiä Digi-tv-sovellusten jatkokehitykseen ja uuden liiketoiminnan kehittämiseen laajakaistapalveluille.
Nokia Networksin kannalta hanke toi lisäarvoa uusien laajakaistatuotteiden kehityksen ja testauksen kautta.
Sysopen Digia sai osaamista uusista tietoverkkoteknologioista, joihin perustuvia ohjelmistoratkaisuja se kehittää asiakkailleen.
WTS Networks on jalostanut hankkeessa kehitettyä verkonhallintatyökalua, jolla on myös kansainvälistä kysyntää.
Yhteistyön käynnistymistä edistäneen ja hanketta rahoittaneen Tekesin rooli oli tärkeä myös verkostoitumisen edistämisessä ja tutkimustulosten käyttöönotossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan
27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












