Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Finnair, IBM ja Nokia ratkovat liikkuvien työntekijöiden haasteita

Radiotunniste kertoo työtehtävän Helsinki-Vantaalla

12.6.2006 11:50 Finnair tehostaa toimintaansa Helsinki-Vantaan lentoasemalla radiotunnisteiden eli rfid-teknologian avulla. IBM toteuttaa Finnair-konserniin kuuluvan Northport Oy:n henkilökunnalle työtehtävien jakoa uudistavan ratkaisun. Northport tuottaa lentoaseman maapalveluja emoyhtiönsä lisäksi myös muille lentoyhtiöille.

IBM vastaa järjestelmän tuesta ja ylläpidosta kolmivuotisen sopimuskauden ajan. Nokia puolestaan toimittaa IBM:lle langattoman ratkaisun mahdollistavan teknologian.

Nokia 5140i

Lentoliikenteen kasvun myötä lentokenttähenkilöstön työmäärä sekä tarpeet maapalveluresurssien optimoimiseksi ovat lisääntyneet. Northport ottaa käyttöön uutta rfid-teknologiaa (radio frequency identification) tehostaakseen matkustaja-, matkatavara-, lounge- ja lähtöselvitystehtävien jakamista, työnkulkua sekä raportointia. Samalla tavoitteena on parantaa asiakaspalvelun laatua eli lentoaseman ja lentoyhtiön toiminnasta matkustajille välittyviä kokemuksia.

Northportissa on aiemmin hyödynnetty rfid-teknologiaa työvuorojen sisään- ja uloskirjautumisessa. Nyt ratkaisu laajennetaan kattamaan myös päivän mittaan tehtävät työt. Maapalveluhenkilökunta saa käyttöönsä rfid-toiminnallisuuden sisältävät Nokia 5140i -matkapuhelimet, joiden välityksellä he saavat tiedon seuraavista työtehtävistä lukemalla eri työpisteisiin sijoitettuja rfid-tunnisteita.

Aiemmin tehtäviä oli tiedusteltava puhelimitse palvelukeskuksesta, josta odottamisen ja pin-koodin syöttämisen jälkeen työntekijä sai tiedon, missä häntä seuraavaksi tarvittaisiin. Nyt tiedot välitetään automaattisesti puhelimen näytölle, josta työn voi kuitata vastaanotetuksi ja myöhemmin suoritetuksi. Tosiaikaisen kaksisuuntaisen tiedonsiirron johdosta tehtävien välillä ei enää tarvitse odotella tai käydä läpi useita äänivalikoita, osapuolet korostavat.

Henkilöstön kohdentaminen haasteellista

Ratkaisun taustateknologia muodostuu Nokia Field Force Solution -ratkaisusta, joka koostuu matkapuhelimista, työpisteisiin sijoitetuista rfid-tunnisteista sekä Nokia Field Force Service Manager -ohjelmistosta.

Nokian ohjelmisto kytkee puhelimet ja rfid-tunnisteet IBM WebSphere -pohjaiseen palvelinsovellukseen, joka on yhteydessä kentän työnohjausjärjestelmään. Tiedot puhelimen sijainnista ja sitä vastaavan tehtävän toimittamisesta pisteessä olevalle työntekijälle kulkevat työnohjaajan kautta.

- Henkilöstön kohdentaminen eri työtehtäviin on yhtiöllemme todella haasteellinen tehtävä. Mitä tarkempaa tietoa saamme työtehtävien kulusta sitä paremmin pystymme ohjaamaan henkilöstöä. Varsinkin saapuvien lentojen ajat saattavat muuttua useita kertoja viimeisen puolen tunnin aikana, jolloin myös työnjakoa pitää muuttaa, sanoo Northportin kehitystoiminnoista vastaava Jari Viitanen.

Osapuolten mukaan rfid-teknologia soveltuu hyvin lentokenttien kaltaisiin monitahoisiin kohteisiin, joissa palvelulogistiikan toimivuus riippuu tuhansien yksittäisten työtehtävien allokoinnista.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Soneralta Spotify-haastaja 10 euron kuukausihintaan

27.05.2009 Sonera Music Player tarjoaa matkapuhelinasiakkailleen rajoittamatonta musiikin kuuntelupalvelua 9,90 euron kuukausihintaan.

.