Työsuhdekännykän käyttö tarkempaan valvontaan
Lakiesitys sallisi työnantajalle mahdollisuuden nykyistä tarkemmin eritellä työsuhdekännykällä soitetut puhelut. (Marja Airio/Lehtikuva)
15.6.2006 11:26 Uusi lakiesitys esittää, että työnantaja voi saada jatkossa tarkan erittelyn työsuhdekännykän yksityiskäytöstä. Työnantaja on myös saamassa oikeuden käsitellä työntekijän teletunnistetietoja yrityssalaisuuksien turvaamiseksi.
Työnantaja saisi jatkossa erittelyn palveluista ja tuotteista, jotka on maksettu yrityksen lankapuhelimella tai kännykällä. Toistaiseksi työnantaja saa tietoonsa vain könttäsummat esimerkiksi kännykkäostoksista, Taloussanomat kirjoittaa.
Nykyään puhelimella voi ostaa esimerkiksi matkalipuja, soittoääniä ja elokuvalippuja. Niistä tulee lasku osana puhelinlaskua. Tulevaisuudessa kännykän käyttö maksuvälineenä todennäköisesti lisääntyy.
SAK:n lakimies Timo Koskinen epäilee, että yksityiskohtainen laskuerittely heikentää puhelimella ostettavien palvelujen käyttöönottoa.
EK:n varatuomarin Mikko Nyyssölän mielestä tarkkaa erittelyä ei voi kieltää. Riidassa on pohjimmiltaan kyse periaatteesta, saako työntekijä käyttää työnantajan puhelinta yksityisten palvelujen ja tuotteiden ostamiseen. SAK:lla ei ole mitään tätä vastaan.
– Ei voida lähteä siitä, että työntekijällä olisi vapaa oikeus käyttää kännykkää erilaisten palvelujen maksamiseen ja työnantaja palkkaisi ihmisiä pyörittämään maksuhallintoa, sanoo Nyyssölä.
Esitys tarkentaa teletietojen kaivelua
Lakiesitys tarkentaa, milloin työnantaja saa selvitellä teletunnistetietoja. Nykyisen lain mukaan yhteisötilaajat ja teleyritykset saavat käsitellä ja luovuttaa tunnistetietoja väärinkäytösten esitutkintaan saattamiseksi. Laki ei kuitenkaan tarkasti määrittele, mikä on väärinkäytös.
Yhteisötilaaja on esimerkiksi yritys tai valtion virasto. Tunnistetieto on puolestaan yhteystieto esimerkiksi puhelimen, laajakaistan tai sähköpostin käytöstä. Tunnistetieto ei koske viestinnän sisältöä.
Käytännössä yhteisötilaajat ja teleyritykset ovat olleet varovaisia tunnistetietojen käsittelyssä. Lakiesityksen mukaan lain epämääräisyys on saattanut estää tunnistetietojen luovuttamista poliisille.
Työmarkkinajärjestöt ovat päässeet yhteisymmärrykseen siitä, että yhteisötilaaja saa selvitellä teletunnistetietoja ja luovuttaa niitä poliisille yrityssalaisuuksien vuotamisen tai vakoilun estämiseksi. Yrityssalaisuus on esimerkiksi tuotekehitystieto.
Luvaton surffailu ei oikeuta tunnistetietojen käsittelyyn
Alun perin lakiesitys ei puuttunut näin tarkasti yrityssalaisuuksiin. Asia nousi esiin yritysten vaatimuksesta.
– Varsinkin korkean teknologian yrityksen kilpailukyky perustuu lähes kokonaan immateriaalisiin (aineettomiin) asioihin. Kilpailukyvyn turvaaminen edellyttää laajennettua menettelyä yrityssalaisuuksien osalta, perustelee Timo Koskinen SAK:n myönteistä kantaa.
Lakiesityksen perusteella yhteisötilaaja voi käsitellä teletunnistetietoja myös silloin, kun joku on käyttänyt luvatta sen tietotekniikkaa.
Tunnistetietoja voisi käsitellä ja luovuttaa poliisille esimerkiksi, jos kyseessä on yrityksen palvelimen luvaton käyttö tai maksullisen sähköpostilaatikon käyttö maksutta. Sen sijaan netissä luvatta surffailu ei oikeuta yhteisötilaajaa tunnistetietojen käsittelyyn.
Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen (sd.) ottaa lakiesitykseen kantaa lähiaikoina. Jos Huovinen näyttää vihreää valoa, lakiesitys menee eduskuntaan mahdollisimman pian.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä
11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi













