Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Oikeus Ruotsissa:

TeliaSoneran avattava laajakaistansa

4.7.2006 10:05 TeliaSoneran pitää avata laajakaistaverkkonsa kilpailijoiden käyttöön Ruotsissa. Kamarioikeuden maanantaisen päätöksen odotetaan pudottavan yhteyksien hintoja naapurimaassa.

TeliaSoneran kilpailijat ehtivät jo tänä aamuna hehkutella oikeuden päätöksen vaikutuksia ruotsalaisissa lehdissä.

Kilpailevan Glocalnetin markkinoinnista vastaava varatoimitusjohtaja Martin Tivéus kutsuu päätöstä alan ”suurimmaksi edistysaskeleeksi sitten adsl-teknologian käyttöönoton.”

Telian verkon avaamisesta oli jo aiemmin tehty oikeuden päätös. Eilen kamarioikeus vain eväsi yhtiöltä valitusoikeuden.

TeliaSoneran pitää siis antaa kilpailijoille mahdollisuus tarjota laajakaistayhteyksiä samoilla ehdoilla kuin teleyhtiö itse tarjoaa omille asiakkailleen.

TeliaSoneralla on eräillä alueilla Ruotsissa ollut hallussaan monopoliasema laajakaistapalveluissa.

Dagens Industri pitää selvänä sitä, että laajakaistayhteyksien hinnat laskevat Ruotsissa. Se sitä vastoin ei ole selvää, miten paljon hinnat halventuvat.

Glocalnetin Tivéus arvelee, että keskivertoasiakas säästää laajakaistamaksuissa jopa tuhat kruunua eli satakunta euroa vuodessa. Sitä paitsi hänen mielestään alennukset koskevat jopa puolta Ruotsin laajakaista-asiakkaista.

TeliaSoneran lakimies Jan Tjernell on huomattavasti vaitonaisempi päätöksen vaikutuksia arvioidessaan. Hänen mielestään kilpailu on alalla niin ankaraa, ettei millään toimijalla ole varaa suuriin alennuksiin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Paperilla pelaamista

10.02.2007 Helmikuun ensimmäisenä päivänä sähköisessä postilaatikossamme kolahti. Vuokraemäntämme oli tiukkaan sävyyn perimässä vuokraamme, jonka oli pitänyt saapua hänen käsiinsä kyseisenä päivänä.

.