Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiöt perustavat yhteisen palvelukeskuksen

DNA aikoo ulkoistaa Tietoenatorille lisäarvopalveluja

Kuva: Matti Björkman/Lehtikuva

11.7.2006 12:11 Ict-palvelutalo ja matkapuhelinoperaattori DNA ovat tehneet aiesopimuksen televiestinnän lisäarvopalvelujen ulkoistamisesta. Yhtiöt arviovat palvelusopimuksen arvoksi 5-7 miljoonaa euroa.

Palvelutalolle siirtyvät operaattorin tietojärjestelmiin liittyvät täydennyspalvelujen liiketoimintaprosessit ja -palvelut. Yhtiöt aikovat jatkaa yhteistyötä myös uusien palvelujen kehittämisessä. Lopullinen sopimus allekirjoitetaan elokuussa.

Palvelusopimus on arviolta 5-7 milj. euroa ja voimassa kolme vuotta. Ulkoistettavat palvelut siirtyvät TietoEnatorin Telecom & Media -liiketoiminta-alueen vastuulle ja tuotetaan uudessa, kummankin yhtiön henkilöstöstä muodostuvassa palvelukeskuksessa.

- DNA hyötyy TietoEnatorin kyvystä kehittää ja toimittaa lisäarvoa tuovia saumattoman palveluketjun mobiilipalveluja. Palvelujemme kehittämisen ja hallinnan osittainen ulkoistaminen TietoEnatorille varmistaa, että meillä on suuntaviivat uusille houkutteleville palveluille tulevina vuosina ja että meidän lisäarvopalvelumme tuotetaan niin tehokkaasti kuin mahdollista, sanoo DNA:n teknologiajohtaja Tommy Olenius.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.