Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uusia palvelusopimuksia

Tele2 repii kiinni TeliaSoneran etumatkaa

12.7.2006 16:43 Ruotsalainen teleoperaattori Tele2 on saanut kesäkuun puolivälistä lähtien yli puolen miljardin kruunun palvelusopimukset. Erityisen vahva Tele2 on kuntien ja julkisen hallinnon palvelusektorilla, jolla yhtiö kirii kiinni TeliaSoneran asemaa markkinajohtajana.

Tele2:n antamien tietojen mukaan yhtiö on kirjannut viimeksi kuluneiden kuukausien aikana noin 430 miljoonan kruunun palvelusopimukset mobiileista ja kiinteiden linjojen telepalveluista, Svenska Dagbladet kirjoittaa.

Suurin sopimus on tehty Tukholman lääninhallituksen kanssa ja sen arvo on 165 miljoonaa kruunua.

Tele2 on tehnyt merkittävän sopimuksen myös Volvo -konsernin kanssa. Kaksivuotisen sopimuksen arvo on 155 miljoonaa kruunua.

Tele2:n mukaan on sattumaa, että uudet sopimukset kirjataan juuri näihin aikoihin. Yhtiö huomauttaa, että sopimuksien tekemiseen on käytetty paljon aikaa neuvotteluihin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.