Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Moni ei kaipaa paikannusta tuttujen teiden ajeluun

Gps-laite eniten käytössä vapaa-ajan matkoilla

25.7.2006 14:19 Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan gps-paikanninta käytetään eniten vapaa-ajan matkoilla. Seuraavaksi eniten laitetta käytetään työmatkoilla, mutta myös luontomatkailussa ja vesiliikenteessä käyttö on suurta.

Yhteensä 12 prosentilla kotitalouksista on gps-paikannin, eikä valtaosa koe tarvitsevansa sitä. Niistä, joilla laitetta ei ole, 83 prosentilla ei ole tarvetta ostaa sitä.

Markantalon toimitusjohtajaa Seppo Kokkolaa paikanninten pieni suosio ei yllätä, koska suomalaiset ajavat yleensä tutuilla teillä.

Matkaviestintoimittajat ry:n puheenjohtajan, Nokian myyntijohtajan Mauri Pietikäisen mukaan paikanninten tulevaisuus on kuitenkin valoisampi kuin Kokkolan arvio.

Erityisesti matkapuhelimiin myytävien paikanninten myynti on kasvanut viimeisen vuoden aikana. Aiemmin laitteiden korkea hinta on estänyt suurta kulutusta, mutta nyt hinnat ovat laskeneet.

Eniten Suomessa myydään autoihin tarkoitettuja irrallisia paikantimia.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat - Esmerk

Taloussanomat - Esmerk

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan

27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.


Kolme vuotta sitten

Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia

27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.

.