Motorola vahvistuu Intiassa

Allen Burnes
2.8.2006 11:13 Motorola aikoo hyödyntää kehittyvillä markkinoilla vahvistuvaa asemaansa cdma-puhelimissa. Motorolan korkean kasvun markkinoiden johtajan Allen Burnesin mielestä cdma-puhelimilla on paljon kysyntää erityisesti Intiassa.
- Eniten kasvavat cdma-operaattorit ovat Intiassa. Cdma-puhelimilla on maassa noin kolmanneksen markkinaosuus. Intian hallituksen laskelmien mukaan matkapuhelinkäyttäjien määrä kasvaa kolmen vuoden sisällä 200 miljoonalla. Se tarkoittaisi 60 miljoonaa uutta cdma-puhelimen käyttäjää, Burnes sanoo.
Nokia ja Sanyo ilmoittivat kesäkuun lopussa, että suunniteltua cdma-puhelimien yhteisyritystä ei perusteta. Nokian mielestä cdma-puhelimien markkinakehitys antaa viitteitä, että cdma:n liiketoiminta kehittyvillä markkinoilla on aiempaa haasteellisempaa
- Nokian ja Sanyon yhteisyrityksen peruuntuminen on meille hyvä asia. Nokia on selvä markkinajohtaja Intiassa. Yksi tärkeä osa meidän Intian strategiaamme ovat cdma-puhelimet. Toisella vuosineljänneksellä toimitimme kaikkien aikojen suurimman kalliimman hintaluokan cdma-puhelimien tilauksen, Burnes sanoo.
Cdma-puhelimien suurimmat markkina-alueet ovat USA:ssa, Brasiliassa, Intiassa, Kiinassa, Japanissa ja Etelä-Koreassa. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Motorola oli maailman kolmanneksi suurin cdma-puhelimien valmistaja.
Hintapaineiden kasvaessa matkapuhelinvalmistajien kannattavuus on koetuksella. Motorola on lähtenyt kehittyvillä markkinoilla aggressiiviseen hintakilpailuun. Sen seurauksena Nokia on Burnesin mukaan laskenut Intiassa jonkin verran kännyköidensä hintoja.
Gsm-puhelimiin verrattuna cdma-puhelimien valmistuskustannukset ovat korkeammat.
- Käytämme nyt cdma-puhelimissa gsm-kännyköiden alustoja, joilla pyrimme kustannustehokkuuteen ja mittakaavaetujen hyödyntämiseen.
Kehittyvillä markkinoilla kilpailu ei kohdistu vain kaikista halvimpiin puhelimiin. Väkirikkaissa maissa on paljon kuluttajia, joilla on varaa ostaa keskihintaisia ja kalliimmankin hintaluokan puhelimia.
- Vähintään viidellä prosentilla alueen ihmisistä on varaa ostaa hyvin kalliita puhelimia. Siksi uudet Krzr- ja Rizr-puhelimet tulevat kehittyvillä markkinoilla kauppoihin samaan aikaan kuin länsimaissa, Burnes kertoo.
- Puolet markkinoista on kaikista halvimmille puhelimille ja toinen puolisko keskihintaisille ja kalliimmille puhelimille.
Motorola pyrkii yksinkertaisilla keinoilla houkuttelemaan kuluttajia. Niitä ovat kännykän pitkä toiminta-aika, mahdollisimman korkea äänenlaatu ja aasialaiseen makuun kuluttajia houkuttelevat värit.
- Suurissa kaupungeissa on usein kova melu. Siksi äänenlaadun pitää olla puhelimissa todella hyvä. Lisäksi värit ovat aasialaisille hyvin tärkeitä, mikä näkyy kaikkialla katukuvassa.
Kehittyvillä markkinoilla kuluttajat hankkivat toisen tai kolmannen puhelimensa usein halvimpien puhelimien tuotevalikoimasta.
Kynnys siirtyä halvimmista malleista keskihintaisiin on suurempi.
- Halvimpien puhelimien tuoteryhmän sisällä uusia puhelimia hankitaan nopeasti. Kuluttajat ostavat 1-2 vuoden kuluttua uuden puhelimen, Burnes sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Elisan Avustaja setvii mobiililaajakaistan ongelmia
27.05.2009 Mobiililaajakaistan ongelmat ovat monille tuttuja, ja nyt Elisa pyrkii hillitsemään soittoja asiakaspalveluun ilmaisella ohjelmistolla.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi











