3G-kytkyasiakkaat eivät käytä verkkopalveluita
8.8.2006 12:00 Matkapuhelinoperaattori DNA on osittain pettynyt huhtikuussa sallitun 3G-kytkykaupan kehitykseen. Uudet kytkyasiakkaat käyttävät aktiivisesti 3G-matkapuhelimen kameraa ja musiikkisoitinta, mutta eivät uuden verkon palveluita. Tällöin yhtiön liittymäkohtainen tuotto kasvaa vain maltillisesti.
DNA:n mukaan 3G-kytkykauppa on lähtenyt kuitenkin hyvin liikkeelle. Liittymien määrän kasvu erityisesti loppukeväästä lisäsi yhtiön tammi-kesäkuun liikevaihtoa. DNA:n liikevaihto kasvoi alkuvuonna 15 prosenttia 167,9 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta.
Liikevaihdon kasvun myötä yhtiön tammi-kesäkuun liikevoitto parani merkittävästi 15,3 miljoonaan euroon edellisvuoden 2,4 miljoonasta eurosta.
- Tämä on volyymibisnestä. Kun volyymi kasvaa, jää enemmän käteen, DNA Finlandin toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi perusteli maanantaina yhtiön tulosjulkistustilaisuudessa.
Hyvää tulosta selittää myös asiakaspoistuman reipas lasku noin 15 prosenttiin 23 prosentista.
Alkuvuonna DNA:n liittymien määrä kasvoi 50 000:lla noin 860 000 liittymään. Uusien 3G-liittymien osuus uusmyynnistä on neljän kuukauden aikana kasvanut noin 20 prosenttiin.
Yhtiö arvioi, että kytkyliittymien osuus nousee noin kolmannekseen loppuvuonna.
- Kytkykaupassa on ollut vahvaa kasvua, mutta koko liittymäkannasta 3G-liittymien osuus on vain kaksi prosenttia. Tämä ei vaikuta liittymäkohtaisen tuottoon, myynti- ja markkinointijohtaja Pekka Väisänen harmitteli.
Yhtiön liittymäkohtainen tuotto säilyi alkuvuonna hyvänä eli noin 35 eurossa, vaikka 3G-asiakkaat eivät ole innostuneet käyttämään uusia 3G-verkon palveluita.
- Kytkyasiakkaat luovat perustaa palveluiden käytön kasvulle, Väisänen ennusti.
Paikallisten puhelinyhtiöiden omistama matkapuhelinoperaattori aikoo edelleen kilpailla edullisilla hinnoille. Yhtiö arvioi, että hinta on edelleen erittäin merkittävä kilpailukeino Suomen matkailupuhelinmarkkinoilla.
- DNA jatkaa hintakilpailussa, emme siirry palvelukilpailuun kuten kilpailijamme. DNA:lla ei ole mitään suunnitelmia hintojen korotusten osalta, Tiuraniemi lupasi.
Tulosparannuksen myötä Tiuraniemi uskalsi lupailla, että DNA palkkaa uusia työntekijöitä.
Viime vuosien irtisanomisten jälkeen yhtiössä on noin 300 työntekijää. Suurimmillaan työntekijöitä oli lähes 600.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 8.9. Googlen haku hoppuilee
- 8.9. Obaman nettiguru siirtyy Googlelle
- 8.9. Syksyn demoparty syöksyy avaruuteen
- 8.9. Metsäjätti vaihtaa Fujitsun Logicaan
- 8.9. Sonera innostui jääkiekosta
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 8.9. Vodafone lähtee Kiinasta
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- 8.9. Lindén tahtoo identiteettivarkaat kuriin
- 7.9. HP ei hyväksy Hurdin loikkausta Oracleen
- 7.9. Mikrofonit saavat lisää aikaa 700-taajuudella
- 7.9. Verkkokauppa.com sai kaupan konkarin hallitukseen
- 7.9. Craigslist pisti seksimainokset pannaan
- 7.9. Sony nujertaa PS3:n murtajia
- 7.9. Apple marssittaa joukkonsa mobiilimessuille
- 7.9. Seksikohun ryvettämä nousee Oraclen johtoon
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 7.9. Elisa osti yksinoikeuden Voddleriin
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 6.9. Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson
- 6.9. Facebook testaa urkintanappia
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 7.9. Verkkokauppa.com sai kaupan konkarin hallitukseen
- 6.9. Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin
- 7.9. Elisa osti yksinoikeuden Voddleriin
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.9. Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson
- 8.9. Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä
- 6.9. Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin
- 7.9. Motorola mollaa taas Applea
- 6.9. Facebook testaa urkintanappia
- 6.9. Apple musiikkiyhteisö rikkoi miljoonarajan
- 7.9. Nokia lobbaa nollaveroa
- 7.9. Mato tunki sisään Facebookin porsaanreiästä
- 7.9. Elisa osti yksinoikeuden Voddleriin
- 8.9. Digita alkaa kampittaa PlusTV:tä
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokialla on N8-puhelimessa paljon pelissä 13:47
- Apple marssittaa joukkonsa mobiilimessuille 13:54
- Motorola mollaa taas Applea 12:34
- Nokia lobbaa nollaveroa 09:29
- Nokian uusi valloitus: Pamela Anderson 16:22
- Angry Birds lensi Android-puhelimiin 13:17
- Saksalaisyhtiö julkisti Meego-tabletin 10:51
- Kiinalaisille läpimurto Euroopan Android-markkinoilla 16:34
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
LK Productsin myynnille sinetti
09.09.2005 Matkapuhelinteollisuuden alihankkija LK Productsin omistaja vaihtuu. Filtronic on saanut päätökseen kaupan, jolla LK Productsin omistajaksi tulee amerikkalainen Technitrol-konserni.
Kolme vuotta sitten
Microsoft terästää Macin Officea
09.09.2007 Microsoft on paljastanut ennakkotietoja tammikuussa markkinoille tulevasta Office-ohjelmiston Mac-versiosta. Office 2008 for Mac sisältää liiketoimintaominaisuuksia, jotka ovat olleet ohjelmiston pc-versiossa jo vuosikaudet.
Taloussanomat
- Heitä haetaan Suomeen töihin 06:01
- Saako asunnon myyjä pyytämänsä vai vähemmän? 07:03
- USA:ssa vakavia merkkejä talouskasvun hidastumisesta 08:44
- Erkki Liikanen odottaa uutta Kreikkaa 09:10
- HS: Eläkeyhtiöille suunniteltu haastajaa 07:32
- Lehtien lukijamäärät pitävät pintansa 07:15
- TS: Vaarallista tavaraa vedetään pois kaupasta aiempaa enemmän 07:51
- Ikea-punk mullistaa työelämän 11:29
- Pomo huutaa – näin vastaat 12:27
- "Salaiset asuntohinnat pyörittävät huhumyllyä" 11:42
- » Taloussanomat.fi














