Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tiivistää yhteistyö operaattoreiden kanssa

Kallasvuo: Nokialta erikoismallit Yhdysvaltoihin

Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

10.8.2006 10:44 Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mukaan yhtiö tähtää markkinajohtajaksi Yhdysvalloissa. Yhtiö menetti kärkipaikkansa Motorolalle vuonna 2004.

Kallasvuo kertoo Wall Street Journal -talouslehden haastattelussa, että yhtiö aikoo tuoda mallistoonsa erityisesti Yhdysvaltain matkapuhelinkäyttäjiä kiinnostavia tuotteita. Lisäksi yhtiö tiivistää yhteistyötään maan matkapuhelinoperaattoreiden kanssa tuottaakseen näille räätälöityjä puhelimia.

Lisäksi Nokia aikoo ajoittaa tuotejulkistuksensa siten, että puhelimet tulevat asiakkaiden ulottuville samaan aikaan kuin muualla maailmassa. Yhtiön laitteiden tuonti Yhdysvaltain markkinoille on ajoittain viivästynyt useilla kuukausilla.

Kallasvuon mukaan yhtiö haluaa keskittyä Yhdysvaltain, koska maa on suhteellisen suuri markkina-alue ja lisäksi teknisen kehityksen kärjessä. Hän sanoo olevansa kiinnostunut erityisesti internet-puheluista ja pikaviesteistä.
Vesa Valonen

Nokia aikoo tuoda mallistoonsa erityisesti Yhdysvaltain matkapuhelinkäyttäjiä kiinnostavia tuotteita. Lisäksi yhtiö tiivistää yhteistyötään maan matkapuhelinoperaattoreiden kanssa tuottaakseen näille räätälöityjä puhelimia.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.