Kiista kännykkätelevision tekijänoikeusmaksuista jatkuu

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajien toiminnanjohtajan Arto Alaspään mukaan tekijän pitäisi saada korvaus, jos lähettäjä perii kännykkätelevision katsojalta ohjelmasta maksua.
Kuva: Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
17.8.2006 09:39 Keväällä alkanut kiista kännykkätelevisioon välitettävien digitaalisten tv-lähetysten tekijänoikeuskorvauksista jatkuu, kertoo torstain ITviikko-lehti. Hallituksen lakiesitys ei kärhämää ratkaissut.
Yleisradio on ottanut asiassa alusta saakka jyrkän kannan: jos digi-tv:n samanaikaisesti kännykkätelevisioon välitettävistä lähetyksistä joutuu maksamaan tekijänoikeuskorvaukset kahteen kertaa, Yleisradio ei lähde mukaan kännykkätelevisioon.
Suomen audiovisuaalisen alan tuottajien yhdistys Satu ry kutsui keväällä kiistan osapuolet koolle neuvotteluratkaisun löytämiseksi. Kesäkuussa valtioneuvosto hyväksyi lakiesityksen, joka ei sisällä mainintaa siitä, että digitaalisia tv-ohjelmia saisi lähettää matkapuhelimeen ilman eri korvausta.
- Elokuvatuottajat, Satu ry:n edustamat riippumattomat tuottajat ja Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajat ovat kesäkuussa pidetyssä tapaamisessa ilmoittaneet hyväksyvänsä meidän esityksemme. Teosto, Gramex ja Kopiosto vastustavat esitystä, kertoo Yleisradion hallintojohtaja Jussi Tunturi.
- En osaa sanoa, mikä asiassa tekijänoikeusjärjestöjä hiertää. Toki aina voidaan keskustella, mutta neuvotteluiden tuloksena pitäisi saada konkreettisia sopimuskirjauksia aikaan. En tiedä haluavatko tekijänoikeusjärjestöt liittää keskustelut joihinkin muihin yhteyksiin, Tunturi sanoo.
Asia ratkeaa lopullisesti syyskuun alussa, jolloin asiasta seuraavan kerran neuvotellaan Satu ry:n johdolla.
- Musiikki- ja esiintyjäjärjestöt eivät ole vielä tulleet ulos kuorestaan ilmoittamalla, mitä he oikeastaan tarkoittavat. En usko, että syyskuun jälkeen neuvottelut enää jatkuvat, Tunturi arvioi.
Maksullisuus ja jakelutekniikka ratkaisevat Äkt:n toiminnanjohtaja Arto Alaspää näkee tilanteen hieman eri tavalla.
- Rinnakkaisen lähetyksen korvattavuus on arvioitava sisällön lähetyssopimuksen ehtojen perusteella. Esimerkiksi uusi jakelutekniikka, muuttava käyttötilanne tai jonkin muu tekijä voivat vaikuttaa ratkaisuun, Alaspää sanoo.
-Korvattavuuteen voi vaikuttaa myös se, periikö rinnakkaislähetyksen jakelija kuluttajilta lähetyksen katselemisesta maksua. Osa mediasta on perimässä. Jos lähetyksen vastaanotto on maksullista, niin silloin sisältökään ei voi olla ilmaista.
Yksi osa kiistaa on liikenne- ja viestintäministeriön valmistelema lainmuutos. Alkuperäisen esityksen mukaan samanaikaisten lähetysten välittäminen kännykkätelevisioon ei edellyttäisi erillisten tekijänoikeuskorvausten maksamista, mikä olisi kirjattu lakiin. Opetusministeriö vastusti esitystä.
Opetusministeriön viestintäkulttuuriyksikön johtajan Jukka Liedeksen mukaan alan toimijoiden pitäisi löytää sopu siitä, että samalla alueella tapahtuvista samanaikaisista tv-lähetyksistä mobiililaitteisiin ei tarvitsisi erikseen maksaa tekijänoikeuskorvauksia.

Jukka Liedes.
- Talonpoikaisjärkeen perustuva vahva odotus on, että osapuolet sopisivat siitä samalla sopimuksella.
Suomen suurimmalle tekijänoikeuskorvauksien maksajalle Yleisradiolle lakimuutos olisi sopinut.
- Tekijänoikeusjärjestöt vastustivat sitä todennäköisesti periaatteellisista syistä siksi, että se olisi rajoittanut sopimusvapautta, Tunturi sanoo.
Gramex uskoo sopuratkaisuun Gramexin toimitusjohtajan Hannu Marttila suhtautuu neuvotteluihin optimisesti.
- Olemme edenneet neuvotteluissa kohtuullisessa yhteisymmärryksessä. Seuraavassa kokouksessa päätetään yhteinen kanta asiaan. Olemme optimistisia, että ratkaisu löytyy, Marttila sanoo.
Hän painottaa, että Gramexin kannalta kyse on pienestä taloudellisesta kysymyksestä. Äänilevyjä ei tv-ohjelmissa paljon käytetä.
- Meidän pitää tutkia olemassa olevia sopimuksia, koska toimialalla on useita erilaisia sopimuksia. Emme lähde siitä, käynnistysvaiheessa tekijänoikeusmaksut olisivat esteenä mobiilitelevision käynnistämiselle.
Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä ilmoitti edustajansa välityksellä, että hän ei halua kommentoida keskeneräistä asiaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa 13:19
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Verkkokauppa.com aloittaa omien kännyköiden myynnin
10.02.2009 Elektroniikkaketju tunkee edullisimpien matkapuhelinten markkinoille omalla Nu:fone-merkillään. Alle satasen puhelimia löytyy myös perinteisiltä valmistajilta.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi












