Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Uudet valokuituyhteydet kymmeneen kaupunkiin

Soneralla vauhti päällä laajakaistassa

Valokaapelin asennusta.

21.8.2006 11:11 TeliaSonera sanoo tuovansa markkinoille uuden sukupolven huippunopeat valokuitupohjaiset laajakaistayhteydet ja aloittavansa niiden myynnin ja toimitukset taloyhtiöille ja asukkaille Suomen kymmenessä suurimmassa kaupungissa.

Uudet yhteydet ulotetaan ensi vaiheessa yli tuhanteen kiinteistöön ja 100 000 huoneistoon Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Lahdessa. Jyväskylässä, Kuopiossa, Vaasassa ja Oulussa.

Yhteyksien rakentaminen saataneen valmiiksi kuluvan vuoden loppuun mennessä. Rakentamisessa hyödynnetään Soneran olemassa olevaa valokuituverkkoa.

Kuluttajille tulee tarjolle yhtiön mukaan "Suomen nopein laajakaistaliittymä" Sonera Laajakaista Extra, jonka huippunopeus on sata megabittiä sekunnissa. Taloyhtiöille tarjotaan Sonera Kiinteistöyhteys Kuitu -liittymää, jonka nopeus on 1/1 gigabittiä sekunnissa.

Verkon rakentaminen etenee vaiheittain, ja taloyhtiöille tarjottavan palvelun edullisuus perustuu Soneran mukaan kaivuutöiden tekemiseen samalla kertaa koko alueelle.

Käyttöönoton ja palveluiden hallinnoinnin helpottamiseksi TeliaSonera tuo loppuasiakkaille uuden itsepalvelukanavan, jonka kautta asiakkaat voivat tilata yhteyden sekä tehdä muun muassa nopeusluokan ja palveluiden muutokset.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Johtaminen on palveluammatti

27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.

.