Patel haluaa olla kännykkäteemojen Gucci
26.8.2006 07:41 Intian talouskeskuksessa Mumbaissa Kipl Ltd tekee teemoja Nokian ja muiden valmistajien matkapuhelimin. Yhtiön perustaja ja omistaja Mehul Patel haluaa nostaa Kiplen kännykkäskinien Gucciksi.
Kännykän teemaa kutsutaan myös skiniksi, siis uudeksi ihoksi, ulkonäöksi. Niiden avulla käyttäjä voi personoida matkapuhelimensa näytön. Ainakin Nokian puhelimissa tulee mukana muutamia vaihtoehtoisia teemoja.
Teema on taustakuvaa kehittyneempi. Hyvä teema muuttaa myös puhelimen toimintaikonit teemaan sopiviksi pitäen ne kuitenkin ymmärrettävinä. Se pitää huolen myös siitä, että kansiot ja ikonit erottuvat selkeästi joka tilanteessa. Kiplen Nokia N90 –puhelimelle viritetyt teemat toimivat erittäin hyvin.
- Olemme fokusoineet matkapuhelinteemojen kehittämiseen parin vuoden ajan, sanoo Patel. Hänelle skinit ovat se tuotemahdollisuus, josta niin monet konsultit ja suunnittelijat haaveilevat. Suosittu, monistettava tuote on kannattavinta mitä yrityksellä voi olla.
- Me teemme mitä vaan, mistä saa rahaa, Patel myöntää avoimesti. Asia selviää myös yrityksen omasta kuvauksesta, mutta siellä se tietenkin muotoiltu eri tavalla:
- Kipl on vastannut monien yritysten kuten operaattorien ja portaalien lisäarvoliikevaihdon kasvattamisesta.
Patel tuntee telealan läpikotaisin. Hän on toiminut Intian lisäksi myös Singaporessa ja Yhdysvalloissa.
20 kategoriaa, yli 200 mobiililaitetta
Kiplen teemat ovat kilpailukykyisiä maailman mobiilimarkkinoilla, joilla on satoja erilaisia matkapuhelimia ja pda-laitteita. Kilpailukyky löytyy osaavasta ja edullisesta työvoimasta.
- Vaikka automatisoimme teemojen tuotantoa kuinka pitkälle, niiden sovittaminen uusille puhelinmalleille vaatii kuitenkin vähintään yhden päivä käsityötä, Patel sanoo.
Tällä hetkellä teemat toimivat yli 200:ssa Nokian, Sony Ericssonin ja Motorolan matkapuhelimessa ja mobiili-windows –laitteessa.
Kipl tarjoaa laajan valikoiman teemoja yli 20 kategoriassa. Niiden aiheet ovat tavanomaisen kaupallisia,. Myös toteutus on kaupallisesti pätevä.
Kategoriat yltävät söpöistä vauvan kuvista, filmitähtiin, kaupunkien ikonirakennuksiin, luontokuviin, extreme-urheiluun ja tietenkin bikini- ja nakukuviin.
Mehul Patelin toimintaympäristö on globaali, mutta perusta on Mumbaissa ja intialaisessa it-osaamisessa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
G8-maat: apua tarvitaan lapsipornon vastaiseen sotaan
27.05.2007 G8-maat ovat tehneet vetoomuksen vahvistaakseen lapsipornon vastaista taistelua. Maat kehottavat muun muassa internet-palveluntarjoajia, it-ammattilaisia, mediaa, vanhempia ja opettajia miettimään, miten voisivat osallistua taisteluun.
Kolme vuotta sitten
Mars-mönkijän matkamittarissa 10 mailia
27.05.2009 Nasan yli viisi vuotta Marsia tutkinut mönkijä Opportunity taivalsi maanantaina ohi kymmenen mailin rajapyykin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












