Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Valtio on valinnut tekniikat ja tuotteet

Korea ajaa tulevaisuuteen 839-suunnitelmalla

Sukbo Yoon soveltaa Korean valtion strategiaa maan toiseksi suurimman operaattori KTF:n kehyksiin.

11.9.2006 15:51 Korean hallitus on määritellyt maan viestintäteollisuuden suuntaviivat visiossa, jonka ohjelmat on julkaistu suuntapapereissa Laajakaista IT-Korea ja IT 839 Strategia. Korean toiseksi suurin operaattori KTF esitteli maan suunnitelmia tänään Helsingin Ritarihuoneella.

Sukbo Yoon KTF:n strategiaryhmästä kertoi kahdeksan viittaavan innovatiivisiin palveluihin, kolmosen uusiin infrastruktuuritekniikoihin ja yhdeksikön kilpailukykyisiin tuotteisiin.

Koreassa hallituksen vihjeet ja suunnitelmat otetaan vakavasti. Valtiovallan tuki varmistaa sen, että kehitettävä tekniikka tai palvelu saa laajaa kannatusta. Toisaalta yrityksillä on vaikutusvaltaa siihen, mitä trendejä valtiovalta päättää tukea.

Kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana korealaiset elektroniikka- ja ict-alan yritykset ovat pystyneet tunkeutumaan vahvasti globaaleille markkinoille.

Soul on päättänyt lähivuosina panostaa seuraaviin palveluihin: WiBro langaton laajakaista, DMB-pohjainen mobiilitelevisio, hallitut kotiverkot, telematiikka, rfid-pohjaiset lähipalvelut, wcdma-mobiili laajakaista, maanpäällinen digitelevisio ja it-palvelut.

Maassa uudistetaan myös verkkojen ja niiden palvelujen perusrakenteita. Hallitus haluaa käyttöön laajakaistaisen integroidun verkon (Broadband Convergence Network, BcN), ubiikin anturiverkoston (Ubiquitous Sensor Network, USN) ja ohjelmistolliset infrarakenteet (Soft Infraware).

Kilpailukykyiseksi kehitettävät tuotteet seuraavat johdonmukaisesti samaa linjaa palvelujen ja infrastruktuurin kanssa. Niihin kuuluvat mobiilit päätelaitteet, digi-tv ja sen oheislaitteet, Home network -laitteet ja ohjelmistot, sirulle rakennetut kokonaiset järjestelmät, verkkosukupolven PC, sulautetut ohjelmistot, digitaaliset sisällöt ja ohjelmistoratkaisut, telematiikka ja älykkäät robottipalvelut.

Korealaisten tuotteiden esittelyssä Helsingissä näytettiin myös digital multimedia broadcast -tekniikkaa käyttäviä mobi-tv-matkapuhelimia. Eräs niistä oli LG:n Cyon.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Heidi Hautala: Lex Nokian puolustus lähellä murtumista

11.02.2009 Lex Nokia kerää kärkevää kritiikkiä uusilta tahoilta lähes päivittäin. Vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala perustaa oman vastalauseensa KRP:n tuoreeseen kannanottoon. Hän esitti It-viikolle arvionsa lain kohtalosta.

.