Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kaikki uudet työpaikat ovat Suomessa

Mr. Goodlivingin tasainen reaalielämä

27.9.2006 14:06 RealNetworks osti mobiilipelitalo Mr. Goodlivingin toukokuussa 2005 15 miljoonalla dollarilla käteistä. Kokonaan Realin omistuksessa oleva tytäryhtiö on jatkanut toimintaansa samalla nimellä.

Realin mobiilipelien liiketoiminnan kehityksestä Euroopassa vastaava Andreas von Koskull sanoo, että omistajan vaihdos ei aiheuttanut myllerrystä Suomessa vaan elämä on jatkunut tasaisella kasvu-uralla.

- Viime vuoden toukokuussa meillä oli 42 työntekijää ja tänään meitä on 55. Kaikki uudet työpaikat ovat Suomessa. Tämän vuoden aikana tulemme palkkaamaan jonkin verran uusia ihmisiä, von Koskull sanoo

- Myös vaihtuvuus on ollut kovin vähäistä.

Von Koskullin mukaan johtoryhmä on saanut kahden hengen tarpeellisen vahvistuksen, mutta muita organisaatiomuutoksia ei ole tapahtunut.

Tuotesortimentti on laajentunut. Playman-urheilupelien ja Trivial Pursuit -pelien lisäksi on kehitetty uusi Puzzle games -kategoria.

- Suurin muutos on ollut, että olemme osaa Nasdaqissa listattua yritystä, mikä on lisännyt raportointia. Se on toisaalta auttanut meitä Helsingissä ymmärtämään paremmin omaa liiketoimintaamme.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Windows Vistan SP2-päivitys on valmis ja ladattavissa

27.05.2009 Microsoft on saanut valmiiksi tärkeän Service Pack 2 -päivityksen Windows Vista - ja Windows Server 2008 -käyttöjärjestelmille.

.