Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tarjotaan lähinnä salaisen numeron haltijalle

Tekstiviestikiusaamista pannaan kuriin Ruotsissa

Tieto lähettäjästä on paikallaan tekstiviesteissäkin, uskovat yhä useammat ruotsalaisoperaattorit. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

18.10.2006 12:01 Tukholma - Useiden ruotsalaisoperaattorien tarjoama toiminto, jolla asiakas on voinut lähettää tekstiviestin ilman puhelinnumeronsa paljastumista, on joutunut navakkaan vastatuuleen. Kiusaajien suosiman palvelun tarjonta kaventuu lähiaikoina olennaisesti.

Kiusaamista ja syrjintää vastustavat ruotsalaisjärjestöt ovat kääntyneet kännykkäoperaattorien puoleen, jotta ne poistaisivat palveluvalikoimistaan mahdollisuuden anonyymien tekstiviestien lähettämiseen.

Operaattorien mukaan toiminto, jolla oman puhelinnumeron on voinut peittää myös tekstiviesteissä, on suunnattu lähinnä salaisen puhelinnumeron haltijoille. Anonyymien viestien vastaanottajat puolestaan ovat havainneet palvelumuodon kiehtovan erityisesti esimerkiksi koulukiusaajia.

Isoista ruotsalaisista teleoperaattoreista vain Tele2/Comviq ei ole tarjonnut mahdollisuutta anonyymien tekstiviestien lähettämiseen. Maanantaina operaattori 3 ilmoitti poistavansa palvelun valikoimistaan ja tiistaina Dagens Nyheter –lehden kirjoitettua aiheesta liittyivät myös Telia ja Telenor samaan rintamaan. Telenor haluaa kuitenkin jatkossakin tarjota palvelua niille, joilla on salainen puhelinnumero.

”Ei mitään käyttöä”

- Palvelulla ei ole mitään funktiota, olemme huomanneet käytyämme asiasta sisäisiä keskusteluja, perusteli 3:n lehdistöpäällikkö Erik Hörnfeldt operaattorin uutta linjaa Dagens Nyheterin haastattelussa tiistaina.

Samassa yhteydessä haastatellun Telian lehdistöpäällikkö Jan Sjöbergin mukaan mahdollisuus anonyymeihin viesteihin on käyttökelpoinen esimerkiksi silloin, kun kansalainen haluaa antaa lehdistölle nimettömän vinkin.

Pre paid -numeroa ei tarvitse rekisteröidä

Ruotsissa täysin anonyymin puhelinliittymän haluava voi jatkossakin hankkia etukäteismaksuun perustuvan liittymän, jonka numeroa käyttäjän ei ainakaan toistaiseksi tarvitse mitenkään rekisteröidä.

Anonyymeja tekstiviestejä ovat vastustaneet julkisuudessa lähinnä kiusaamisen vastainen organisaatio Friends sekä syrjinnän kohteiksi joutuneita puolustava Byrån mot diskriminering.

Jutun kirjoitti: Mika Lahdensivu

Mika Lahdensivu

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Suomen verkkopuolustus: ota tästä kokardi ja vyö

11.02.2009 Jyrki Kasvi ilmaisi pettymyksensä uuteen turvallisuuspoliittiseen selontekoon sen lähetekeskustelussa tänään. Hän pelkää verkkopuolustuksessa olevan käytössä niin sanottu Cajanderin malli.

.