Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
3G-navigaattori tulossa

Benefon vilauttaa tulevaisuutta

- Olemme olleet myöhässä, mutta nyt yritämme hallita paremmin tulevia odotuksia, sanoi Bate ja kielsi tulevien navigaattoreiden muotoiluprotojen kuvaamisen.

15.11.2006 07:24 Benefon, joka on kärsinyt viivästelystä lähes koko yrityshistorian ajan, uskoo yhä olevansa mobiilipaikannuksen eturintamassa. Se aikoo seurata juuri myyntiin tullutta Twig Discoverya viidellä uudelle mallilla ennen vuoden 2008 loppua.

Toimitusjohtaja Jonathan Baten mukaan  Twig Discoveryn yli puolen vuoden myöhästyminen ei vienyt siltä etulyöntiasemaa. Hänen mukaansa myös brittiläinen 20:20 Logistics jaksoi odottaa sovittujen laitteiden valmistumista. Se on sopinut jakelevansa 200 000 Benefonin navigaattoria.

Bate vakuutti, että Twig-laitteiden tuotanto ja asennus Taiwanissa ja Salossa pystyvät tuomaan markkinoille tänä vuonna luvatut 60 000 laitetta. Hän piti myös kiinni yhtiön viimeisimmästä, alaspäin rukatusta tulosennusteesta.

Bate vilautti lehdistötilaisuudessa Helsingissä kahta laitetta, joille yhteistä on Applen ipodmainen, teräväkulmainen, puhdaslinjainen muotoilu.

Ensimmäisen Ross Lovegroven muotoilua edustavan laitteen Benefon toivoo saavansa markkinoille ensi vuoden huhti-kesäkuun aikana. Seuraavan sukupolven laitteen onkin sitten määrä olla Benefonin ensimmäinen 3G-puhelin. Laitteen yksi leveä sivu on peitetty kokonaan tarkalla kosketusnäytöllä.

Benefonin ominta osaamista laitteissa edustaa niiden navigointisovellus. Käyttöjärjestelmä, gps-siru ja paikannus, samoin kartat ja paikkapohjaiset informaatiotietokannat hankitaan ulkoa.

Suomessa juuri myyntiin tullutta kuluttajalaitetta Twig Discoverya jaellaan Sonera Tukun kautta. Varatoimitusjohtaja Tomi Raidan mukaan jakeluketju tarjoaa laitetta myyntiin 2000 jälleenmyyntipisteelle.

Paikannusmarkkinat käyvät kuumina

Benefon uskoo markkinaimun olevan vahva lähivuosina. Paikannusmarkkinat ovat käynnistyneet kunnolla vasta läntisessä Euroopassa, joka vastaa 70 prosenttia koko maailman paikannusliiketoiminnasta.

- Muu maailma on vasta aloittelemassa. Meille se näyttää valtavalle mahdollisuudelle, Bate sanoi.

Bate viittasi Canalysin markkinaennusteisiin, joiden mukaan dedikoidut paikannuslaitteet pitävät johtoaseman gsp-markkinoilla, mutta jotka lupaavat reipasta kasvua pda- ja matkapuhelinpohjaisille navigointilaitteille.

Paikannuslaitteiden markkinat kasvoivat Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella vuoden toisella  neljänneksellä melkein sata prosenttia vuoden 2005 toisesta neljänneksestä.


             
  EMEA:n intergoitujen gps-laitteiden markkinat  
  Toimittaja   Q2 2006 shipments    osuus-%   Q2 2005 shipments    osuus-%   Muutos Q2'06/Q2'05
Yhteensä   2,448,920   100    1,245,870   100    96.60 
  TomTom   747,610   30.50    258,530   20.80    189.20 
  Garmin   408,660   16.70    102,530   8.20    298.60 
  Mio Technology   232,990   9.50    157,470   12.60    48.00 
  Navman   156,510   6.40    88,640   7.10    76.60 
  Medion   149,920   6.10    169,220   13.60    -11.40 
  Muut   753,230   30.80    469,480   37.70    60.40 
Lähde: Canalysin arviot, 2005-2006

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Benefon, joka on kärsinyt viivästelystä lähes koko yrityshistorian ajan, uskoo yhä olevansa mobiilipaikannuksen eturintamassa. Se aikoo seurata juuri myyntiin tullutta Twig Discoverya viidellä uudelle mallilla ennen vuoden 2008 loppua.
Taloussanomat
Huono 0
Kuinkahan merenkulun navigointiin kannattaa valmistaa kohtalaisen edullisia eli vapaa-ajan kuluttajan laitteita? Ihmettelen siksi, kun kellään näitä uusia navigaattoreita valmistavalla ei ole varaa kehittää monikäyttöistä tuotetta, jota ne sadat tuhannet veneilijät voisivat käyttää myös autoissaan tai päinvastoin?
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.