Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Joka viides ruotsalainen

Kännykkäsähköposti teki läpilyönnin Ruotsissa

Joka viides ruotsalainen käyttää kännykkäpostia.
Kuva:

17.11.2006 07:00 Sähköposti matkapuhelimessa on lyönyt itsensä läpi Skandinavian työelämässä ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Näin väittää TNS Gallupin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa tekemä tutkimus, jonka TeliaSonera ja Nokia esittelivät Tukholmassa.

Toista kertaa tehty tutkimus kertoo, että kännykkäsähköpostin käyttö liiketoiminnassa kasvaa voimakkaasti koko Skandinaviassa.

Eniten sitä käyttävät ruotsalaiset, joista 21 prosenttia ilmoittautuu kännykkäsähköpostin käyttäjäksi.

- Ruotsin käyttöluvut ovat todella kovat. Maailmassa arvioidaan olevan noin 650 miljoonaa sähköpostilaatikkoa, niistä vain noin 1-3 prosenttia käytetään myös kännykässä, kertoi Nokia Skandinavian myyntipäällikkö Håkan Blom lehdistötilaisuudessa.

Peräti 93 prosenttia kyselyyn vastanneista pitää tärkeänä olla aina sähköpostin tavoitettavissa.

Tutkimuksen mukaan moni pitää sitä kuitenkin monimutkaisena ja hankalana käyttää kännykässä. Kännykkämeili mielletään huonosti luettavaksi ja viestien kirjoittaminen hankalaksi pienen koon vuoksi.

 Nämä ovat ongelmia, joihin etsitään ratkaisuja sekä TeliaSonerassa että Nokiassa.

Ruotsissa kyselyyn vastanneista 59 prosenttia aikoo aloittaa kännykkäsähköpostin käytön vuoden kuluessa.

Kyselyyn vastanneet pitävät sen parhaina ominaisuuksina joustavuutta, yhteydenottojen nopeutumista ja helpottumista. Myöskin sitä arvostetaan, ettei tietokonetta tarvitse kantaa mukana.

Kännykkämeiliä arvostetaan erityisesti matkoilla.
Kyselyyn vastasi yhteensä 750 työssään tavallista sähköpostia käyttävää ihmistä, 250 kussakin maassa.

Jutun kirjoitti: Lotta Nuotio

Lotta Nuotio

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Nokia E63:n myynti käynnistyi vahvasti

11.02.2009 Nokian menestyneimmän bisnespuhelimen E71:n karvalakkiversio E63 tuli kauppojen hyllyille viime viikon tiistaina. 126-grammaisessa 3G-laitteessa on 320 x 240 pikselin näyttö ja kahden megapikselin kamera.

.