Marko Ahtisaari värvää foneroja Momossa

Marko Ahtisaari käyttää tätä kuvaa omassa blogissaan.
1.12.2006 11:37 Marko Ahtisaari, joka on viimeksi ollut julkisuudessa yhtenä ilmaisen, mainosrahoitteisen Blyk-virtuaalioperaattorin perustajista, on innostunut Fon-yhteisöstä. Hän värvää suomalaisia langatonta lähiverkkoyhteyttä jakavaan yhteisöön mukaan muun muassa omassa blogissaan.
Maanantaina Ahtisaari puhuu Fonista Momossa eli MobileMonday-tilaisuudessa Helsingin Stockholm Diskotekissä.
Ahtisaari on Suomen pääfoneros, sillä hän toimii yhtiön neuvonantajana ja yhteyshenkilönä.
Espanjalaisen Martin Varsavskyn perustama yritys tekee yhteistyötä muun muassa Google ja Skypen kanssa. Marraskuun puolivälissä Fon julkisti Skype-brändätyn wlan-puhelimen. Sillä voi soittaa ilmaiseksi toisten fonerosten wlanien kautta missä päin maailmaa tahansa. Fon myy Skype-luuria tukiaseman kanssa 159 eurolla
Nopeasti leviävässä Fon-yhteisössä on jo 140 000 jäsentä ja 20 000 aktiivista yhteyttä 144 maassa.
Ahtisaaren lisäksi Fon-neuvonantajia ovat muun muassa it-maailmassa tunnetut Dan Gilmore ja Esther Dyson.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Johtaminen on palveluammatti
27.05.2009 Johtamisen kehittämisestä puhutaan paljon ja syystä. Monessa it-yrityksessä ajatellaan, että johtamisessa on käytössä modernit mallit, mutta silti pinnan alla pysyvät lujasti sata vuotta vanhat opit.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (8)
Tästä tulee vielä mielenkiintoinen vääntö, onko käyttöehdoissa määritelty yhteyden jakaminen asianmukainen sopimusehto Euroopassa vai ei. Kyllähän tietyllä tavalla P2P softat (Skype mukaanlukien) jo nyt jakavat yhtä laajakaistaliittymää eri käyttäjien kesken.
Itse pistin jo FON tilauksen sisään, nyt kun sen purkin kerran saa ilmaiseksi. Vähän se kyllä haiskahtaa Googlen maailmanvalloitusstrategialta.
Markku: Hei pliis. Etkö ole iloinen että FON ja myös Blyk ovat sentään eurooppalaisia firmoja? Mitä siitäkin olisi tullut, että Nokia olisi päättänyt aikoinaan lähteä valloittamaan koko Suomenniemeä puhelimillaan? Valitettavasti OpenSparkilta ja monilta muiltakin suomalaisilta puuttuu edelleen se terve maailmanvalloitusvisio. Eikä FON:sta ikinä voisi tulla mitään ilman vahvoja kaupallisia tukijoita, jotka myös uskovat tähän visioon.
Ei anneta amerikkalaisten tehdä kaikkea kivaa - Suomella on paljon annettavaa IT-maailmaan, ja parhaiten se onnistuu yhteistyössä muiden eurooppalaisten kanssa.