Nokian Ojanperä: Matkapuhelimet voivat joskus tallentaa hajujakin

Teknologiajohtaja Tero Ojanperä visioi puhelinten tulevaisuutta.
7.12.2006 08:17 Nokian monien tutkimuskohteiden joukossa on erikoinen idea: hajujen tallentaminen, teknologiajohtaja Tero Ojanperä sanoo.
- Hajusovellus matkapuhelimiin on vielä kaukana, mutta tiettyjä teknologioita hajujen levittämiseen on jo olemassa. Uskon, että se on mahdollista, Ojanperä sanoi Reutersin haastattelussa.
Nokialla on lukuisia ideoita tutkimuksen kohteena. Ojanperän mukaan sadan gigan kiintolevyt, teräväpiirtoiset videokamerat, terävät näytöt, surround-ääni sekä sisäänrakennetut videoprojektorit ovat mahdollisia jo vuonna 2009.
Tällaiset ominaisuudet saapuvat toki ensiksi matkapuhelimiin, jotka maksavat enemmän kuin tietokoneet.
Nokia odottaa puhelimiin myös tunnistimia, jotka mittaavat paikkaa, korkeutta ja liikettä.
Suuri kynnys on matkapuhelinten energian saanti. Seuraava miljardi uusia käyttäjiä asuu alueilla, joissa ei sähkövirtaa ole aina saatavana.
Nokia on tutkinutkin vaihtoehtoisia energialähteitä. Polttokennot toimivat, mutta ne eivät ole käytännöllisiä.- Tutkimme polttokennoja, mutta tulimme siihen johtopäätökseen, että niitä on hankala käyttää. Ongelma ei ole tekninen, Ojanperä sanoi.
-Aurinkoenergia pitää integroida puhelimeen, ennen kuin se toimii. Se pitää jotenkin saada kuoren sisään. Tutkimme asiaa.
Ojanperän mukaan Nokia pyrkii jatkuvasti parantamaan puhelinten ja niiden sovellusten energiataloutta. Puhelinten valmiusaika kasvaa, samalla kuin latausväli pidentyy. Nykyisin maksimiaika latausten välillä on noin kaksi viikkoa.
Ojanperä ei näe tulevaisuuden matkapuhelinta "Sveitsin armeijan linkkuveitsenä", laitteena, jossa on mukana vähän kaikkea.
- Kysymys on siitä, kuinka liitämme toisiaan tukevat ominaisuudet yhteen. Puhelinta voi käyttää mp3-soittimena, mutta musiikkia voi myös ladata puhelimeen ja käyttää sitä juuri kuvatun videon taustalla. Emme vielä edes tiedä, miten ominaisuudet vaikuttavat toisiinsa, hän sanoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
90% noista uusista ominaisuuksista tulee kuitenkin olemaan monille turhia. Esimerkiksi jo nyt en keksi, miksi haluaisin maksaa ylimääräistä huonosta kamerasta ja Suomen radioita toistavasta piiristä...
PC oli rautansa puolesta hyvin ja avoimesti speksattu ja vakiolaajennusväyläinen, joten osaavien ja kekseliäiden ulkopuolisten oli helppo konfiguroida ja tehdä asioita, joita IBM:ltä ei valmiina saanut. Eli siis täysin päinvastoin kuin kännyköissä, joissa kaikki (varsinkin fyysinen puoli) on NDA-hyshys-salaista ja vähintään paperisodan takana. Enkä usko tilanteen muuttuvan ennen kuin esim. Nokiamme on jo muutenkin mennyttä.