Siemensin työntekijä paljasti johdon tienneen 200 miljoonan lahjuksista
7.12.2006 08:40 Münchenin syyttäjänvirasto epäilee Siemensin siirtäneen 200 miljoonaa euroa erikoisille tileille lahjusten maksamista varten. Siemensin teleosaston työntekijä väittää johdon tienneen asiasta.
Münchenin syyttäjänvirasto epäilee Siemensin siirtäneen vähintään kaksisataa miljonaa euroa rahastoihin, jotka sijaitsevat itävaltalaisissa ja sveitsiläisissä pankeissa sekä Lichtensteinin rahalaitoksissa. Näitä rahastoja käytettiin lahjusten maksuun eri puolilla maailmaa.
Syyttäjänvirasto sai tarkkoja tietoja Siemensin käytännöistä 56-vuotiaalta Reinhard Sickzekiltä, joka toimi aikaisemmin teleosaston myyntitehtävissä. Sickzek selvitti, kuinka yhtiön lahjusjärjestelmä voiteli mahdollisia asiakkaita Afrikassa, Venäjällä ja Lähi-Idässä.
Sickzek mainitsi nimeltä yhden teleosaston johtokunnan jäsenen, joka valvoi operaatioita.
Sickzek kertoi myös monisatasivuisessa lausunnossaan, kuinka Siemensin omat asiantuntijat neuvoivat, miten lahuksia annetaan paljastumatta.
Wall Street Journalin mukaan Sickzek alkoi kerätä todistusaineistoa marraskuussa 2004, kun hän kuuli Lichtensteinin viranomaisten alkaneen tutkia yhtiön rahansiirtoja Vaduzissa. Sickzek toimitti suuren määrän tositteita, pankkisiirtokuitteja sekä muistioita syyttäjille.
Mukana on esimerkiksi monia väärennettyjä sopimuksia ja laskuja, joita käytettiin 70-100 miljoonan euron siirtämiseen vuosittain monimutkaisen, peitetilejä ja -yhtiöitä sisältäneen verkoston avulla Itävaltaan, Sveitsiin ja Lichtensteiniin.
Sickzekistä voi tulla syyttäjien päätodistaja, mikäli asia etenee oikeuteen.
Lichtenstenin syyttäjä Robert Wallner kertoi aloittaneensa tutkimukset, kun eräs maan pankki kertoi Siemensin tililtä nostetun 7,6 miljoonaa euroa käteisellä marraskuussa 2004. Rahat talletettiin muutama päivä myöhemmin toiselle tilille.
Siemens vaati tutkimusten keskeyttämistä, sillä yhtiötä ei oltu petetty. Wallner ei keskeyttänyt tutkimuksia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla
27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.
Kolme vuotta sitten
Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin
27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)