Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Lännen Puhelimelta

"Lähes rajaton" puhepaketti lankaliittymille

13.12.2006 15:43 Lännen Puhelin esittelee lankaliittymien puhepaketin, jolla voi yhtiön mukaan puhua "lähes rajattomasti" lankaliittymiin koko Suomessa.

Lännen Puhelimella on toimialueellaan noin 70 000 lankaliittymää, joiden käyttäjille halutaan tarjota hinnoiltaan kilpailukykyisiä palveluja. Kotipaketti sisältää rajoituksetta lähipuheluita sekä kolmetuhatta minuuttia paikallis- ja kaukopuheluita kuukaudessa.

- Emme hinnoittelun osalta erottele paikallis- ja kaukopuheluja Kotipaketissa, vaan sillä voi puhua puolitoista tuntia kuun jokaisena päivänä lähelle tai kauas. Lisäksi paketti sisältää rajattoman määrän lähipuheluita toisiin Lännen Puhelimen lankaliittymiin, tuotepäällikkö Pertti Mikola kertoo.

Kotipakettiin kuuluu myös langaton puhelin, joka laajentaa kotinumeron toimivuutta. Tuttu numero toimii siis esimerkiksi myös pihalla ja puutarhassa.

Liittymismaksuttoman palvelun voivat tilata sekä Lännen Puhelimen lankaliittymäasiakkaat että Lännen Puhelimen verkon alueella sijaitsevat taloudet, joissa ei ole lankaliittymää. Jos taloudessa ei ole ennestään lankaliittymää, voi asiakas valita Koti-liittymän, joka sisältää Kotipaketin edut.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.