Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Voisi olla kierrätettävämpi"

Elisa kuormittaa luontoa mainosmuovikoteloilla

Elisan tuorein mainoskampanja on piilotettu tyhjään dvd-koteloon.
Kuva: Martti Kainulainen/Lehtikuva

14.12.2006 12:06 Teleoperaattori Elisa mainostaa viihdekaista-palveluaan lähettämällä laajakaista-asiakkailleen postissa muovisia dvd-koteloita, joiden sisällä on vain mainosmateriaalia.

Elisan yritysvastuun periaatteissa sanotaan, että yhtiö toimii ympäristön kannalta järkevällä ja kestävällä tavalla.

Elisan tavoitteena on varmistaa, että tuotteiden koko elinkaaren aikaiset ympäristövaikutukset otetaan huomioon ja että käytössä olevat prosessit kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän.

Mainoskampanjan on suunnitellut mainostoimisto Taivas.

Elisan markkinointijohtaja Hannu Laakson myöntää, että muovisten dvd-koteloiden sijaan materiaali olisi voinut olla kierrätettävämpi.

– Puolustuksena sanoisin, että jos väki tilaa videoita suoraan kotitietokoneisiinsa, ei heidän tarvitse lähteä niitä autolla vuokraamaan saati palauttamaan.

Todennäköisesti suuri osa muovisista dvd-koteloista päätyy kuluttajilta jätekeräykseen. Laakson mukaan niitä on postitettu 10 000–20 000 kappaletta. Hän ei osaa arvioida, kuinka suuri osa koteloista päätyy roskikseen.

– Pyrimme kaikessa mainonnassamme siihen, että mainos huomataan. Kirjekuorissa lähettävästä mainosmateriaalista osa päätyy avaamattomina roskiin.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Leffateatterin paikannäyttäjä saalistaa piraatteja yölaseilla

27.05.2007 Malesiassa on keksitty uusi ase taisteluun elokuvapiratismia vastaan: yölasit, joilla käräytetään videokameralla elokuvateatterissa kuvaavia katsojia. Lasien käyttökoulutusta tarjoaa - mikäs muukaan - amerikkalainen elokuvayhtiöiden järjestö MPAA, joka on vienyt Malesiaan jopa dvd-vainukoiria.


Kolme vuotta sitten

Enics sulkee Vaasassa, Jyskän kohtalo vielä avoin

27.05.2009 Elektroniikkayritys Enics sai puristettua Suomen vähennystarpeen arvioidusta 147 hengestä 101:een. Jyskän tehtaan lopetuksesta ei vielä tehty päätöstä.

.