Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
1,5 miljardia euroa käteisellä Redbackistä

Ericsson ostaa Nokian kumppanin

Redback sinnitteli hengissä niin kauan että tuotteiden tarve parani ja yritys löysi ostajan.

20.12.2006 09:13 Ericsson ostaa Nokia leiriin kuuluneen kalifornialaisen Redback Networksin, joka kehittää ip-verkkojen reitittimiä. Ostoksestaan Ericsson maksaa liki puolitoista miljardia euroa käteisellä.

Osaketta kohden kauppahinta on 25 dollaria. Tiistaina Redbackin päätöskurssi oli reilut 21 dollaria. 

Nokian entinen kumppani

Redback Networksillä on vahva Nokia-tausta. Toukokuussa 2002 Nokia osti 10 prosenttia yhtiöstä 35,8 miljoonalla dollarilla ja sillä oli optio nostaa omistuksensa lähes viidennekseen. Vuoden 2003 elokuussa Nokia kuitenkin pudotti omistuksensa 3,4 prosenttiin.

Kolme kuukautta myöhemmin Redback hakeutui yritysjärjestelyyn, jonka se ilmoitti olevan viimeinen vaihe lähes loppuun viedyssä talouskuurissa.

Nokian ja Redbackin yhteistyö alkoi toiveikkaissa merkeissä. Yhteistyöllä haettiin markkinoille vikasietoisia reunareitittimiä, jollaista Nokia tuotevalikoimassa ei ollut. Asiakkaiden löytyminen kävi kuitenkin kovin hitaasti. Nokia onnistui toimittamaan joitakin laitteita sellaisillekin asiakkaille, joiden hankinnasta se sai tehdä lehdistötiedotteen.

Nokia toimitti Redbackin laajakaistalaitteistoa muun muassa Moscow City Telephone Networkille osana raskaan luokan dsl-verkkoa. Nokia kertoi myös toimituksista Aurialle, Suzhou Telecomille ja Tele2:lle.

Vuoden 2004 viimeisellä neljänneksellä Redbackin  markkinaosuus oli 3,4 prosenttia Gartnerin mukaan.

Redback kilpailee muun muassa itseään paljon suurempien Juniper Networksin ja  Cisco Systemsin kanssa.

Vahvistusta triple play -verkkoihin

Redback on erikoistunut ip-edge-teknologiaan. Ericsson ostaa Redbackin vahvistaakseen palettiaan tuotteilla, joiden kysyntä kasvaa nettitelevision ja nettipuhelujen yleistyessä.

– Entistä älykkäämpien ja suuremman kapasiteetin reitittimien kysyntä kasvaa, Ericssonin pääjohtaja Carl-Henric Svanberg sanoo tiedotteessa.

Kolmannella vuosineljänneksellä Redbackin liikevaihto oli 54 miljoonaa euroa, ja kaksinkertaistui viime vuoden vastaavasta ajasta.  Redbackilla on 800 työntekijää. Yhtiön osake on listattu Nasdaqissa.

Kauppa tarvitsee viranomaisten hyväksynnän. Kaupan on tarkoitus toteutua ensi vuoden alussa elleivät viranomaiset aseta sille esteitä.

Redback Networks on perustettu vuonna 1996. Pörssiin se listautui kaksi vuotta myöhemmin.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri

26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.