Fintur tuo kovaa kasvua TeliaSoneralle

Talousjohtaja Tero Kivisaarella on kovat odotusket Finturin kasvusta.
20.12.2006 17:00 Talousjohtaja Tero Kivisaaren mukaan omistuskiistely Turkcellistä ei ole vaikuttanut millään tavalla toimintaan Georgiassa, Kazakstanissa, Moldovassa ja Azerbaidzanissa.
Soneran aikoinaan tekemät sijoitukset Georgian, Kazakstanin, Moldovan ja Azerbaidzanin matkapuhelinoperaattoreihin ovat osoittautuneet erittäin onnistuneiksi.
Sijoituksia hallinnoivan Fintur-holdingyhtiön liikevaihto kasvoi viime vuonna 52 prosenttia, ja se näytti parasta tulosta ja kasvua TeliaSonera-ryhmän sisällä. Finturilla on myös hyvät mahdollisuudet pitää yllä vankkaa kasvua.
Kohdemaiden talouskasvu näyttää jatkuvan vahvana ja niiden kännykkälevinneisyys on vielä alhaisella tasolla. Markkinakaan ei ole aivan pieni. Neljän maan alueella asuu 32 miljoonaa ihmistä, joista 6,6 miljoonaa ihmistä on jo Finturin kännykkäyhtiöiden asiakkaita.
– Markkinat kasvavat erittäin voimakkaasti samoin kuin myös meidän toimintamme. Ja kasvuvaraa on vielä paljon. Matkapuhelinpenetraatio on näissä maissa vasta 28–40 prosenttia. Hyvä esimerkki kasvusta on, että Azerbaidzanin talous oli yksi nopeimmin kasvavista talouksista maailmassa, kasvu oli yli 20 prosenttia viime vuonna, Fintur-yhtiön talousjohtaja Tero Kivisaari kertoo.
Erityisen hyvältä näkymät Finturin bisneksille näyttävät väestöltään suurimmissa ja talouskavultaan kovimmissa maissa Kazakstanissa ja Azerbaidzanissa. Näissä maissa Finturin kännykkäyhtiöt ovat markkinajohtajia. Molemmat maat ovat Kaspianmeren alueen suurten öljy- ja kaasurikkauksien omistajia, joten vaurautta kertyy niihin nyt nopeasti.
– Meillä on ollut vuosittain monien kymmenien prosenttien kasvua. Sen ylläpitäminen on tietysti haastavaa. Kännykkäpenetraatio jatkaa kuitenkin näillä markkinoilla vielä pari–kolme vuotta kasvuaan lineaarisesti. Uudet asiakkaamme eivät näytä olevan juurikaan huonotuloisempia kuin aikaisemmat asiakkaamme. Eli odotamme, että kasvumme jatkuu voimakkaana.
Kilpailu on kuitenkin kovenemassa. Tähän mennessä Fintur on voinut operoida kaikissa maissa vain yhden kilpailevan kännykkäoperaattorin kanssa. Alueen markkinapotentiaali ei ole kuitenkaan jäänyt huomaamatta.
– Jokaiseen maahan on tulossa ainakin yksi kännykkäoperaattori lisää. Puhetta on ollut venäläisistä kännykkäyhtiöistä ja uusista paikallisista yrittäjistä, Kivisaari sanoo.
TeliaSonera omistaa suoraan ja osakkuusyhtiönsä Turkcellin kautta 74 prosenttia Finturista. Pohjolan telejätin kiistan Turkcellin omistuksesta turkkilaisen Cukurova-ryhmän kanssa voisi ajatella heijastuvan myös Finturin toimintaan. Kivisaaren mukaan näin ei kuitenkaan ole.
– Se ei ole vaikuttanut meihin mitenkään.
Turkkilaisten mukanaolo yrityksessä on Kivisaaren mukaan itse asiassa helpottanut yrityksen toimintaa Keski-Aasian turkinsukuisissa maissa Azerbaidzanissa ja Kazakstanissa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Hiirelle kaveriksi usb-hamsteri
26.05.2007 Usb-liitännästä saa virtaa ulos maksimissaan muutaman sadan milliampeerin virran. Tätä määrää virtaa voi käyttää mitä ihmeellisimpien tietokoneen lisälaitteiden toimintaan - tai no, isoa osaa näistä laitteista ei voi kutsua tietokoneen lisälaitteeksi, kuten nyt vaikkapa tätä juoksupyörää.
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












