Vain langaton internet-yhteys kasvaa

Gsm-3G dominoi langattomia internet-yhteyksiä, sanoo Kalle Snellman.
3.1.2007 13:30 Suomen internet-yhteyksiä hallitsevat dsl-operaattorit, jotka vievät leijonan osan nyt ja lähivuosina tästä markkinasta. Kokonaismarkkinat kasvavat kuitenkin vain vähän ja kasvu koituu langattomienyhteyksien hyväksi, sanoo asiaa selvittänyt Prisma Researchin Kalle Snellman.
Päätyneen vuoden internet-yhteyksien markkinat olivat noin 500 miljoonaa euroa. Prisma Researchin ennusteen mukaan ne kasvavat noin 540 miljoonaa euroon vuonna 2008. Dsl-operaattorien osuus pysyy vähän vajaassa 400 miljoonassa eurossa. Samaan aikaan kaapeliverkkoyhteyksien arvo kasvaa vain parilla miljoonalla viime vuoden 55 miljoonasta eurosta.
Langattomien internet-yhteyksien markkina-arvo sen sijaan kasvaa, mutta kasvu ei ole dramaattista. Gsm-3G dominoi langattomia yhteyksiä niin tänään kuin kahden vuoden päästäkin.
Prisman arvion mukaan gsm-3G-yhteyksien markkinoiden koko oli 41 miljoonaa euroa viime vuonna. Se kasvaa tänä vuonna 54 miljoonaan ja ensi vuonna 64 miljoonaan euroon.
Snellman on selvittänyt langattoman laajakaistan markkinoita Suomessa ensi maanantain Helsingin MobileMonday-tilaisuuteen. Tilaisuudessa eri langattomien laajakaistatekniikoiden toimittajat keskustelevat alan tulevaisuudesta.
Prisman selvityksen mukaan gsm-3G-operaattoiren asema on todella vahva, sillä @450-verkkoa operoivan Digitan internet-yhteyksien arvo nousee tänä vuonna pariin miljoonaan ja ensi vuonna kuuteen miljoonaan euroon.
Suomessa pystytetään parhaillaan useita wimax-verkkoja, mutta niidenkin liikevaihto pysyttelee melko vaatimattomalla tasolla. Tälle vuodelle wimax-liikevaihdoksi ennustetaan kolme ja ensi vuodelle 10 miljoonaa euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat 10:46
- Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään 10:26
- Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa 09:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Etteplanin tulos tuplaantui
09.02.2007 Teollisuudelle suunnittelupalveluja tarjoavan Etteplanin tulos ennen veroja lähes kaksinkertaistui tammi–joulukuussa verrattuna edellisvuoteen.
Kolme vuotta sitten
Mozilla tukee EU-komission Explorer-valitusta
09.02.2009 Firefox-selainprojektia tukeva Mozilla-säätiö yhtyy EU-komission ja selainyhtiö Operan huoliin ohjelmistoyhtiö Microsoftin toiminnasta.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- Louis Vuitton -kondomeja myydään 68 dollarin hintaan 11:44
- IS: Huijaus Otto-automaateilla – tässä oikea ja väärä automaatti 11:00
- » Taloussanomat.fi
-
-355 e
-
-260 e
LG A520 (Core i7-2630QM, 6 GB, 15,6", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-238 e
-
-238 e
-
-211 e













