Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vuosi 1990 taustalla

Nokian Kallasvuon mukaan rahapula opettaa nöyräksi

Kuva: Hannu Jukola/Lehtikuva

10.1.2007 14:44 Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kertoo oppineensa eniten johtajuudesta, kun hän vuonna 1990 joutui rahoitusjohtajan pohtimaan, pystyykö yritys maksamaan seuraavan kuukauden palkat.

Tuolloiset matkat Nokiaan uskonsa menettäneiden pankkiirien luokse Zürichiin, Frankfurtiin, Tokioon ja Lontooseen opettivat Olli-Pekka Kallasvuon seisomaan yksin vaikeissa tilanteissa.

Kallasvuo kirjoittaa johtajuudesta tuoreessa Harvard Business Review -lehdessä otsikolla "Nöyryys".

– Johtoryhmässä täytyy nöyrästi hyväksyä, että muut laajentavat omia näkökulmia, kirjoittaa Kallasvuo artikkelikokonaisuudessa, jossa kahdeksan kansainvälistä johtajaa kertoo haasteista, jotka tekivät heistä johtajia.
Kallasvuo painottaa kuitenkin, että nöyryys ei tarkoita vaikenemista. Rohkeus ja nöyryys täydentävät toisiaan.

– Vaikeuksissa nöyryyttä oppineet ihmiset voivat olla rohkeampia, kun asiat menevät koviksi. He ovat olleet jo vaikeuksissa, joten he ymmärtävät, että asiat eivät ole aina helppoja, kirjoittaa Kallasvuo.

Kallasvuon mukaan täydellinen omistautuminen yritykselle kasvattaa ihmistä. Silloin saa rohkeutta sanoa olevansa eri mieltä, vaikka kaikki muut huoneessa olijat ovat yhtä mieltä jostain asiasta. Yritykseen sitoutunut johtaja ymmärtää samalla, kuinka paljon hän on riippuvainen muista.

– Nokialla on nyt 100 000 ihmistä ja yksin voin todellakin tehdä kovin vähän. Mutta tiimin kanssa voin tehdä paljon, kirjoittaa Kallasvuo.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla

27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.

.