Nokia putosi neloseksi USA:ssa

LG:n suklaa-malli on vetänyt myyntiä.
12.1.2007 09:05 Nokian vaikeudet Pohjois-Amerikassa eivät hellitä. Eteläkorealainen LG kipusi siellä viime vuonna Nokian ohi markkinakolmoseksi.
Pohjois-Amerikan kännykkämarkkinoita hallitsee vahvasti amerikkalainen Motorola, jonka markkinaosuus oli viime vuonna 40 prosenttia.
Eteläkorealaisen Samsungin osuus Pohjois-Amerikan koko vuoden myynnistä oli 16 prosenttia, LG:n 15 prosenttia ja Nokian 14 prosenttia. Vuonna 2001 Nokian markkinaosuus Pohjois-Amerikassa oli 33 prosenttia.
Tiedot ilmenevät Taloussanomien saamista markkinatutkimusyhtiö Strategy Analyticsin maailman kännykkämarkkinoita koskevista alustavista ennakkotiedoista.
– Nokia menestyy USA:ssa vain halpapuhelimissa, joita se pystyy myymään prepaid-asiakkaille halvemmalla kuin kukaan muu, sanoo Strategy Analyticsin analyytikko Chris Ambrosio.
Maailman viidestä suurimmasta matkapuhelinvalmistajasta Motorolan ja japanilais-ruotsalaisen Sony Ericssonin kännyköiden kappalemääräinen myynti kasvoi eniten viime vuonna.
Motorola myi viime vuonna 49 prosenttia ja Sony Ericsson 35 prosenttia enemmän kännyköitä kuin vuonna 2005.
Nokian kappalemääräinen myynti lisääntyi 29 prosenttia. Samsungin ja LG:n myynnin kasvu oli markkinakasvua hitaampaa.
Strategy Analyticsin alustavien laskelmien mukaan maailmassa myytiin viime vuonna 22 prosenttia enemmän kännyköitä kuin vuonna 2005. Kaikkiaan maailmassa myytiin viime vuonna 985–1 000 miljoonaa kännykkää.
Vuositasolla eniten myös markkinaosuuttaan kasvatti Motorola. Sen markkinaosuus nousi neljä prosenttiyksikköä 22 prosenttiin. Motorolan Ambrosio arvioi törmäävän kasvaviin vaikeuksiin tänä vuonna.
– Motorolalla on tänä vuonna vaikeuksia pitää kiinni viime vuoden tulostasosta, koska myynti nojaa vahvasti Razriin ja halvimpiin malleihin. Lisäksi kappalemääräisen myynnin kasvu hidastuu samoin kuin tuloskasvu.
Ambrosio ennakoi Sony Ericssonin myynnin jatkuvan vilkkaana.
– Sony Ericssonin walkman- ja cybershot-puhelimien kysyntä pysyy korkeana tänä vuonna, Ambrosio sanoo.
Nokian markkinaosuus kiipesi vuositasolla kaksi prosenttiyksikköä 34 prosenttiin. Motorolan tavoitteena on saavuttaa Nokian nykyinen markkinaosuus, kun taas Nokian tavoitteena on 40 prosentin markkinaosuus maailmanmarkkinoista.
Nokian ja Motorolan tulostiedotteiden perusteella yhtiöillä on erimielisyyttä siitä, kumpi yhtiöistä on nopeasti kasvavan Latinalaisen Amerikan markkinajohtaja.
Strategy Analyticsin Ambrosio on samaa mieltä: yhtiöiden markkinaosuudet ovat äärimmäisen lähellä toisiaan.
– Tietämättä lopullisia loppuvuoden myyntilukuja veikkaisin, että Nokian markkinaosuus siellä on aavistuksen Motorolaa suurempi.
Jos Ambrosion veikkaus pitää paikkansa, Nokia on markkinajohtaja kaikilla muilla alueilla paitsi Pohjois-Amerikassa. Intian nopeasti kasvavilla markkinoilla Nokia hallitsee peräti kahta kolmasosaa matkapuhelinmyynnistä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Ekahaun ilmaista wlan-kartoitusohjelmaa imuroidaan vauhdilla
27.05.2009 Ekahau kertoo wlan-kuuluvuuden kartoitusohjelmansa nousseen nopeasti ykköseksi alan ohjelmistojen joukossa. Ilmaista Heatmapperia on imuroitu ensimmäisen kahden kuukauden aikana 10 000 kertaa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












